Roller Derby - turning a new leaf

What's going on? What is this turning point? I'll tell you what.

Have a look at that column on the right. I've explained shortly my sports history from beginning. One of the most important projects for me in sports has been training for a half marathon in spring 2012. I started training already in 2011 and had a good basis for making trough it. Suddenly only a month before the Helsinki City Run I find myself skating around an oval track smiling and falling, feeling wild and excited. Practice after practice I was getting more into roller derby and my training for the marathon kept going but not as active as it had been. All this led to trembling (but running) trough the 21 kilometers and attending a roller derby boot camp the very next day with some sore pair of legs. Five hours of painful skating has never felt that good! I love it with all the pain it has as well as all the ease it sometimes can have.

Where does all this want and motivation come from? A simple logo will do.

I attended a boot camp on Saturday led by the best roller derby team in the universe (as the commentator pointed out). The amount of awesomeness was unbearable with a poker face. That is probably why our triplet attending to the on skates beginner boot camp were having hours of quite scary bad joking. Which was great of course. The USA team was full of dedicated women with figures of hard steel. The main admiration I had was for their thighs, oh their muscular sculptured thighs! Seeing them play against Team Sweden and Team Finland made me feel so small in knowledge as well as in skills. If I could have even a spoonful of their skills, power and attitude in me, it would grow to be a start for being really good in this crazy sports! In my nightly moods on the way home I declared to myself and to the people in the car that I'll start a 4 months program in having even some of that awesomeness in me.

So fixing my workouts from long distance running and from endurance point of view is going to start now. First of all I'm wondering what do I need to have in my training program? What are the key points to work on? Having a good stamina gives me a huge advantage but the nature of this sport is so very different from any endurance sports: skipping, leaping, turning fast, making everything in haste but still in perfect control. While scrimmaging I always notice to be very out of breathe although I have the stamina for long workouts. The key point to work on my body and mind is explosive power. I need to be able to make everything really fast and controlled. What's more important is I need to have the energy and muscular strength to do it again and again and again.

I'm listing my key points here and print the list so I can have it in my calendar as well. I will go deeper into every key point in new post.
1. Agility & explosive power
2. Skating stance (boring but VITAL!)
3. Courage (what, I don't want to jump and turn around at the same time while skating fast because I'm scared to death I will fall?? I will fall anyway! So I need to get rid of this chicken attitude)
4. Endurance

In the program I will divide the workouts to On Skate and Off Skate workouts. Both are as much needed. As one of the coaches at the boot camp said: if you don't have the muscles off skates, how would you suddenly have them on skates? And it is easier to work out your muscles off skates. Easier and more effective. Once you'll achieve good muscular balance and agility off skates you can finally feel easier doing it all on skates. What a simple but important notice! If only I could remember all the tips they gave us, those goddesses full of information in an understandable form. I am most certainly one of those persons to be allergic to all fancy wording and non-practical stuff. Please show me everything by hand, kick my ass down and my back up, whisper in my ear when I look down instead of keeping an eye in the game and make me understand hip checking by making me laugh how stupid I look like when I try to do it from a meter away from another player. Even the simplest can learn and this is going to be an example how!

What more do I need to be a competent player in Roller Derby? In this blog I will mainly concentrate on working with my body and maybe having some reflections about strategies and tactics as well. I know my weak points when I get tired and the huge holes I have in knowledge of this game. I will work on them too, but a bit silently for a starters. After I learn to comprehend better I can also reflect them more usefully.

So let the battle begin!

A happy boot camper! Photo by my dear teammate JennyFear

Vanha tunkka

Mun päässä on joku ikävä vanha tunkka. Aluksi mulla oli aamulla ihan mieletön perjantaivilli, päässä soi hakunamatata ja ajatukset oli niin kuin Fok Itin Säihkyturvalla. Nyt on tunkkasta ja toivotonta. Lumikaan ei enää ole valkoista vaan harmaan ruskeaa. Se johtuu varmaan noista loisteputkista. Muina päivinä oon voinut sammuttaa valot ja hengailla luonnonvalossa. Tänään on ollut synkempää, joten loisteputket ovat huutaneet koko päivän. Niistä varmaan sitten huoneen lämpötila nousee, joka aiheuttaa sitten tunkkaistumista. Nyt oikeestaan kun tätä kirjoittaessani koin tämän valaistumisen ja avasin ikkunan, niin suloinen perjantaivilli tekee taas hiipivästi paluutaan!

Palatakseni edelliseen aiheeseen, siis siihen missä viittasin mm. Klonkun "What did you say" -pätkään, voidaan todeta et mimmit teki sen. Haastattelu pulkassa ja me päähenkilöitä dokkarissa. Kävin sen kirjoituksen jälkeen heittämässä yhden 10 kilsan lenkin, joka meni hyvin. Tuntivauhti läheni 10 km / h. Se on kuitenkin tosi vaihtelevaa, sillä esimerkiksi eilisen 7 km:n tuntivauhti oli rauhallisempi, 9,3 km / h. Voin kuitenkin uskoa, että ehdin näillä pohjilla treenaamaan itseni puolimaraton-kuntoon 5.5. mennessä.

Huomenna juostaan kimuleiden kanssa pitkin Porvoota ja kuvausryhmä yrittää tietty pysyä perässä. Testasin sen lenkin eilen ja osittain olen huolissani, koska se on paikoin aika liukas. Uskon silti täysin, et me vedetään se! Intervallina, juostaan ja kävellään, sillä saa sit niitä liukkaita kohtia mentyä helpommin. Tarjolla olis vähän vanhaa kaupunkia, joenvartta ja jopa merinäköalaa. Odotan jo innolla! Ja kauhulla. Mut enemmän innolla.

Eilen meinas palaa käpy kun en meinannut päästä pois työpaikalta. Portti ei auennut mun lätkällä, näytti vaan punaista valoa. Sitkee tyyppi. Kiersin sit toista kautta - ja kas. Työkaveri tuli ohi autolla ja heitti mut keskustaan. Hyvää karmaa, sitä tekee mieli laittaa kiertoonkin. Keskiviikkona messujen jälkeen käytiin yhden tavarantoimittajan kanssa kahvilla. Se oli hyvä tyyppi, siitä sai jotain positiivista energiaa. Oon tulostanut mun työhuoneen seinälle Kauppalehden Option jutun motivaatiosta. Aina kun vilkaisen sitä, niin jaksan taas keskittyä päämäärään. Ei ne oo ne pienet jutut aina niitä mistä kannattaa taistella ja kuluttaa energiaa. Pitää muistaa alitajuntaisesti tiedostaa unelmansa, sit sitä tekee työtä niiden eteen lähes huomaamattaan. Yksi sellainen tavoite olisikin juuri olla sellainen tyyppi, josta saa positiivista energiaa. Antaa sen kutkutella siellä, all good things will come if you decide so. Sieltä piäkaupungista lähtiessäni keskiviikkona törmäsin myös mahtavaan bussikuskiin. Olin hyökkäämässä ekaan Porvooseen lähtevään bussiin, jonka näin. Bussikuski sitten päämääräni kuultuaan katsoi minua silmiin ja kysyi, että miltä tuntuisi päästä 20 minuuttia aiemmin Porvooseen. Ensin kelasin, että mitä ihmettä se höpisee. Sit aattelin, et hei, tietysti haluan päästä kotiin viemään Arnoldsin tuliaiset nopeammin. Se ohjasi mut sitten viereiseen moottoritievuoroon. Eipä siinä sen kummempaa, mutta tyyppi siinä hetken juteltuamme kertoi, että usein tämän ehdotuksen tehtyään ihmiset loukkaantuu. Vastaa, että mitäs siinä kyselet, ota lippurahat ja ole hiljaa. Siinä saa positiivinen tyyppi paljon negaa ylleen, mut silti jaksaa uudelleen ja uudelleen. Kyl siitä bussikuskista tuli mulle idoli.

Morsiusjuoksu

Joulukuussa keksin, että vuoden 2012 naisten kymppiin haluan mukaan paljon murmeleita! Muistellen viime vuoden naisten kymppiä ajattelin, että se on hauskempi juosta porukassa. Lisäksi mulla on ystäviä, jotka ovat innostuneet juoksusta ja tämähän olisi sitten mainio tilaisuus saada uudetkin tyypit innostumaan! Niinpä perustin faceen kutsun Morsiusjuoksuun. Odotin yhteisestä juoksustamme innoissani jo tällä idealla. Sattuikin kuitenkin muutaman mutkan kautta niin, että ilmoitin porukkamme Ylen naisten kympistä kertovaan dokumenttiin päähenkilöiksi. Juuri kun ajattelin tilaisuuden menneen ohi, sainkin kuvausryhmältä sähköpostia yksinkertaiseen sävyyn, kiinnostus oli herännyt meidän porukkaamme kohtaan. Siis come again - what did you say? Nyt meillä on haastattelu bookattu! Niin absurdia ja niin hauskaa! Tänään selviää mitä tapahtuu 27.5!


Viime vuoden maaliskuussa, melkein vuosi sitten, kirjoitin:
"Jokohan mainitsin joskus, että ilmottauduin naisten kymppiin? No ilmottauduin joskus helmikuussa. Siihenkin on enää alle kaksi kuukautta. Kunto on ihan jees, mutta kestävyys pitkissä matkoissa tai kovassa juoksuvauhdissa ihan hakusessa. Kymppikilsaa en ole vetänyt vielä tänä keväänä ollenkaan, vain lyhyitä 3-6 km lenkkejä tai 3 kilometrin nopeusjuoksua. Lupuksen kanssa lenkillä juoksuvauhti on 9 km / h ja sitä tahtia jaksan sen kolme kilsaa hädin tuskin! Voi kun ei ole aiemmin tajunnut kiristää tahtia... Nyt ei tosin yksinkään lenkkeillessä osaa mennä tuota 9 km / h hiljempaakaan, vaikka ennen menin aina leppoisaa 7 km / h, joka todennäköisesti olisi siinä kymmenen kilsan lenkissä parempi tahti. Kyllä sitä vielä alle kahdessa kuukaudessa ehkä saa itsestään kympin irti.. heh heh!"


Uskomatonta miten paljon sitä on vuodessa kehittynyt! En voisi kuvitellakaan enää juoksevani 7 km/h, jopa viime syksynä juoksemani ensimmäisen 21 kilsan lenkin keskivauhti oli 7,5 km/h ja senkin juoksin todella varovaisesti ja peläten etten jaksa. Lopulta virtaa olisi löytynyt vielä kymmeneen lisäkilometriin ja siinä mielessä vauhti oli ollut hyvä. Tänä talvena olen treenaillut myös juoksumatolla, joten taukoa juoksemisesta ei ole ollut lähes lainkaan. Tammikuun alussa taisi muutama viikko olla, joina en juossut ollenkaan. Muuten olen juossut matolla 4-7 kilsan lenkkejä ja yhden kympinkin. Naisten kymppi ei siis ole huolenaiheena, sehän on hauskanpitoa täynnä ihanien tyttöjen kanssa! On kyllä silti mahtavaa huomata miten kehitystä tapahtuu kuin huomaamatta, toivon kanssajuoksijoidenkin pitävän pintansa, sillä parissa kuukaudessakin voi saada paljon aikaan. Jos miettii, että viime kevään naistenkympissä juoksin kympin yli tunnissa ja syksyllä jaksoin jo juosta 21 km, niin sitähän pystyy melkein mihin tahansa!


Olen ilmottautunut myös HCR-puolimaratonille, joka juostaan 5.5. - siis ennen naisten kymppiä. Toistaiseksi olen aika luottavainen, että jaksan juosta sen, vaikka edellisestä noin pitkästä lenkistä on jo aikaa. En myöskään ole vetänyt nyt alkuvuonna yhtäkään kymppiä pidempää lenkkiä. Kestävyyttä pitäisi siis treenata, puolimaratonille on enää 8 viikkoa, kääk! Näillä puheilla povaan sunnuntaiksi aurinkoista ilmaa, että voisi käydä heittämässä yhden 13-15 kilometrin lenkin ulkona. Siinä matolla ei jaksa niin pitkään paikoillaan polkea.

Vaikka en yleensä ajattele kovin kollektivistisesti, niin eilinen naistenpäivä ja tän päivän haastattelu meidän loistavan porukan kanssa ovat kyllä saaneet ryhmähengen nousemaan. Se, että tiedät mihin itse pystyt, on mahtavaa, mutta entä se mitä voimme yhdessä ryhmänä saavuttaa? Esimerkiksi ketä olisi kiinnostanut, jos olisin ilmoittautunut ylen dokumenttiin päähenkilöksi yksin, kertonut juoksevani tulevien kesähäiden kunniaksi. No eipä varmaan ketään. Nyt kun meitä on dynaaminen ja ihanan sekalainen sakki, niin herätämme varmasti huomiota, puhumattakaan siitä kuinka hauskaa meillä tulee olemaan yhdessä! Piis out - ja kyllä, olisin voinut jättää vähemmälle sen vaahterasiirapin eilisten lettujen päällä. Tai sen kinuskileivoksen aamulla väliin. Mut jos tykkää olla sweet, niin hei, me ollaan sitä mitä me syödään!

Rahareikä big time

Mietin otsikkoani kuin tosikko oikein kunnolla. Sekuntit lentelee ohitse kun ajattelen, että haluaisin kauheesti kirjoittaa sen väärin. Siis bigtime. Ihan kamalasti. Mut en sit pysty kuitenkaan. Kaikista kielioppivirheistäni huolimatta oon kuitenkin pohjimmiltani kamala nipo. Ainakin tunnistettaviin virheisiin.

Kuten joku välykkäämpi (eikö ole hieno uusi sana) on varmasti huomannut, niin en ole kamalasti tänne lähiaikoina löpissyt. Ajattelin, että tästähän tulee hääsuunnittelun purkupaikka. No ei ole tullut. Sit ajattelin et joo! Kirjotan talvesta kaikkea kaunista. No en oo jaksanu. Seuraavaksi sit kelasin, että ainaki sit ku ketuttaa! No ei oo vissiin kauheesti ketuttanut tässä lähiaikoina. Mikä on sinänsä ihan kiva kuitenkin. Nyt olen sit maistanut ketutuksen kitkerää suloa ja löytänyt täytesanojen kadonneen arkkuni! Nauttikaa!

Ajattelin tehdä ihan tällasen listan siitä miksi elämä on rahareikä. Tää on niin positiivista kuin negatiivistakin. Mut enemmän kuitenkin positiivista. Ja negatiivisellekin voi lähinnä naureskella kans. Nytkin vaan lasken et jos verottomana tienaan joka päivä 100 euroa niin ei hätää. Kyllä näistä vielä selvitään. Tässä muutamien vuosien kuluessa kun kituuttaa pikkasen. Välillä voi sit rietastella rahalla, niin kuin häissä ja interraililla (paitsi sit kun rahat loppuu reilillä kesken ja nukutaan teltassa keskellä Barcelonaa). Siihen listaan sitten.

1. Kela. Ystävämme kansaneläkelaitos perii minulta 1149 euroa takaisin. Kyllä, olin idiootti, enkä tarkistanut tulojani kunnolla. Ylitin HUIMAN tulorajan ja elin köyhyysrajan yläpuolella. Villiä. Mielestäni tulorajan pitäisi olla korkeampi, jotta opiskelijoiden ei tarvitsisi elää köyhyysrajan alapuolella. Mielestäni valtion ei pitäisi veloittaa 15% korkoa takaisinmaksun lisäksi. Mielestäni maksoin veroja tehdessäni töitä opiskellessani, joten miksi minua näin rankaistaan. Why oh why. Lisään vielä, että tämä on negatiivinen meno.

2. Opintolaina. Se kolkuttaa takaraivossa. Maksupakko alkaa vasta 2014, mutta sitten on korotkin kovemmat. Tätä pitäs siis päästä syksyllä makselemaan, jotta pääsee sinne kouluun takaisin velattomana. Tää on nyt tällainen aika neutraali menoerä.

3. HÄÄT! Sanon heti tähän alkuun, että tämä on sellainen kertakaikkisen ihana menoerä. Olen ostanut jo häämekon Stockalta ja se olikin budjetin kannalta todella onnistunut hankinta. Oli hinta kohdillaan ja mekko on ihana! Kirkko sekä juhlapaikka on varattu, kuljetukset tilattu, catering valmis muutamia viilauksia myöden ja vieraslista koostuu maailman ihanimmista ihmisistä. Niistä tulee juhlien juhlat! Rahaa vois käyttää mielin määrin eikä haittais, mutta valitettavasti nämä muut menot häiritsevät tätä aietta pahasti! Onneksi meillä on aivan uskomattoman ihanat vanhemmat ja sukulaiset, jotka jostain syystä ovat niin pähkinöissään meidän häistä, että osallistuvat kustannuksiin. Joka tapauksessa toivon, että juhlista tulee uskomattomat eikä ainoastaan juhla meille, mutta myös kaikille rakkaimmillemme. Viimeksi laskellessani taisin näiden suhteen menoissa päästä vähän alle 8000 euroon ja siinä ei tainnut olla mukana häämatka eikä catering. Todennäköisesti pärjätään kuitenkin vähän pienemmälläkin.

4. Häämatka! Se tulikin ohimennen mainittua tuossa. Mulla siintää horisontissa Amsterdam, Belgia, Ranska, Sveitsi, Italia, Espanja ja Portugali. No oikeasti ikkunasta ulos katsoessani siellä pyryttää lunta, mutta jos oikein pyristelen niin näen Portugalin taiteelliset Boom-festarit. Näen Sveitsin vuoristo- ja järvimaisemat, Eiffeltornin ja patongit, Venetsian kanaalit, teltan Barcelonan rannalla ja junan ikkunan, jonka ohitse kiitää kesäiset maisemat. Menoliput Amsterdamiin on varattu ja maksettu, 4.7. se on menoa! Paluumatkan kanssa on tullut takapakkia, sillä Spanair, jolta ostin lennot takaisin, meni konkurssiin ja lennot peruuntuivat. Uudet lennot pitäis kuitenkin saada samoihin aikoihin, eli Barcelonasta kotiin 10.8. Tämä siis tarkoittaa, että ollaan kokonainen kuukausi reissussa!

5. Palkaton loma. Mulla katkesi iloisesti lomapäivien karttuminen kun vaihdoin firman tytäryhtiöön. Niinpä mulle ehtii kertyä vain kaksi viikkoa palkallista lomaa. Häitä ennen pitää ainakin muutama päivä pitää palkatonta lomaa ja häämatkan aikana muutama viikko. Tämä syö muutenkin tiukassa tilanteessa.

Olen jokseenkin leveä eläjä, joten tällainen tiukalla elo tekee tiukkaa. Olen kuitenkin päättänyt selvitä! Siksi omistin ensimmäisen hiljaiselon jälkeisen kirjoitukseni aiheelle. Kristallista keväänodotusta! Jos tulee kylmä, niin ottakaa lämmintä banaanikaakaota.

Iso Pena, Elisabet II, puistot - Lontoo

Vietimme syyskuun ensimmäisen viikon Lontoossa. Siitä on nyt yli 1½ kuukautta aikaa ja vaikutelmat alkavat haalistua surullisesti, kaipuu takaisin uusiin maailmoihin on vahva. Olen kuitenkin lukenut Ken Folletin Fall Of Giants -kirjaa, jonka sain ystävältäni luettavaksi. Se palauttaa minut aika ajoin ensimmäisen maailmansodan merkeissä niin Lontoon Trafalgar Squarelle, Mayfairille, kuin Saksaan, Pietariin ja jopa Meksikokin vilahtaa mielessä niissä kohdin, joissa puhutaan Venäjän vallankumouksellisista ja Meksikoonkin paenneesta Trotskystä. Mahtavaa! Mutta jokainen sellainen kohta houkuttaa minua kirja kourassa paikan päälle takaisin.

Lontoon ensivaikutelmat olivat odotetusti ystävällisyys ja kohteliaisuus. Mitä nyt lentokentällä ensin vähän hukattiin matkalaukku, jota ilman olimme jo hakemassa junalippuja. Onneksi se sitten valkoisia puhelimia käyttämällä kuitenkin löytyi. Ensimmäinen junamatka oli väsynyt ja hidas, ilmeisesti joku oli jossain päin Lontoota hypännyt raiteille ja se hidasti junan kulkua suunnattomasti. Perillä Richmondin alueella olimme aika myöhään illalla ja päätimme vielä kävellä hotellille, joka olikin sitten suhteellisen kaukana juna-asemasta. Löysimme kuitenkin perille, varaukset olivat kunnossa ja hotellin aulasta löytyi Ben & Jerry'sin jäätelöautomaatti! Kaupunginosassa oli myös Ben Jerry's jäätelöbaari, mmm...

Söpöjä hymyileviä mummoja, myös happamia mummoja. Doubledeckereillä liikuimme päivittäin, yläkerran etuistuimista näki loistavasti kaikennäköistä ja muutamina päivinä istuimmekin huviksemme bussissa erilaisia reittejä nähdäksemme kaupunkia. Hautausmaat eivät olleet yhtä piristäviä kuin Meksikossa vaan oikeasti jopa vähän pelottavan näköisiä paikkoja isoine muureineen ja aitoineen. Puistoja oli hemmetisti. Esimerkiksi Hyde Park oli valtava ja monipuolinen, ihmiset kulkivat myös metrolla päästäkseen lenkkeilemään Hyde Parkiin. Suihkulähteitä, istutuksia, lampi, vesilinnut, Speakers' corner ja kahvilat, sieltä löytyi kaikkea. Istuimme piknikillä tai kiersimme muuten vain, ruokimme vesilintuja ja oravia. Sellaista leppoisaa kaupunkilomailua. Kävelyä kertyi päivien aikana jalkojen pakottamiseen asti.

Harrods on tavaratalo, jossa todella tulee epämukava olo. Siitä huolimatta siellä oli kaikkea ihanaa, kuten pehmoeläimiä, herkkuja ja vaatteita. Itse talo oli kuin marmorista muovattu, ylellinen, yläluokkainen, häpeilemätön. Se piti nähdä ja sieltä ostimme jopa pikkuauton ja golfpallon. Hyvä! Saatiin Harrodskassit, joita heilutella turistimaisesti.

Söimme joko ravintolassa pastaa, pizzaa, purilaisia tai ostimme kaupasta omat eväät. Mitä on englantilainen ruoka? No aamiainen tuli hotellissa tutuksi, pekoni, kananmunat, pavut, kuumat tomaatit, herkkusienet, murot, jogurtit, croisantit... Sellaisia ravintoloita, joista olisi löytänyt jotain paikallista, ei vain yksinkertaisesti ollut nähtävissä. Keskustasta löytyi paljon italialaisia paikkoja ja pikaruokaloita, mutta paikallista ei oikeastaan löytynyt. Jopa oluen maistaminen osoittautui hankalaksi, kaupasta maistoimme kolmea erilaista olutta, joista emme sitten lopulta pitäneet yhdestäkään, haha!

Kaikissa kaupoissa ja kioskeissakin oli jo itsepalvelukassat. Neuvoimme paikallisia bussiaikatauluissa, McDonald'sin ja teatterin etsimisessä, olimme varsinaisia karttaihmeitä ja bussisysteemi aukesi kyllä lopullisesti kun sompailimme jostain Earls Courtin pysäkiltä Richmondiin. Kaduilla meni välillä auto, jossa oli ns. "liikkuva turvakamera", what?? Botox-huulia ja rahaa kerjäävä äijä Sohossa (joka lupasi käyttää rahat huumeisiin ja alkoholiin, ei missään nimessä teehen ja leipään). Tupakka maksoi aina yli 5 puntaa eli lähemmäs kuusi euroa. Pienessä Ambassadorteatterissa kävimme katsomassa ihanan Stompin, jossa Lupuksen viereen liimautui aivan liian lihava mies istumapaikalleen. Vanhan pienen teatterin istuimet eivät ole suunniteltuja 2000-luvun ylipainoisille. Siitä huolimatta näytös oli mahtava, tunnelma pienessä teatterissa oli tiivis ja aktiivinen. Phantom of the Operan kävimme katsomassa paljon suuremmassa Her Majesty's Theatressa, joka oli varmaan neljä kertaa Amassadortheatren kokoinen suuri teatteri. Sieltä saimme halvimmat paikat katonrajasta aivan takaa. Siitä huolimatta esitys oli vaikuttava äänitehosteineen, älyttöminen lavasteineen ja pukuineen. Musiikki pauhasi ja lavalle ilmestyi kartanon rappuset tai hautausmaa, joki tai teatteri.

Lontoossahan autot kulkivat aivan väärällä kaistalla koko ajan! Tästä aiheutui auton alle jäämistä jatkuvasti, sillä viikossa ei oppinut, että autot kulkevat vastakkaisilla kaistoilla kuin Suomessa. "Jaa, ei tule ketään, yli vain", pikainen vilkaisu toiseen suuntaan ja KÄÄK. Kaduilla näimme myös yhden cityketun ja kyltin, jossa kerrottiin, että koiran ulosteen siivoamattomuudesta voi saada sakkoa kevyet 1000 puntaa. Siistiä sen olla pitää!

Ja siistiä olikin. Kew Royal Botanic Gardens oli siisti, jättimäinen ja helposti lähestyttävä puutarha. Isoja kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja ympäri maailman, jättimäisiä lumpeita lummetalossa, isoja puita, bambuja, japanilaisia rakennelmia ja vaikutteita eri maailmankolkista. Teki vain mieli istua ja imaista itseensä tuoksuja ja kasvien sekä puiden luomaa rauhaa. Muurien ulkopuolella oleva hektinen kaupunki unohtui kun katseli erilaisia bonsaipuita, tuoksutteli ruusuja ja kuvasi tonttua sienien juurella. Jo sisääntulo puutarhaan oli lämmin, suloinen mummo lipunmyynnissä oli kuin teetä ja hedelmäkakkua, lämmintä ja makeaa. Hinnat kahviloissa olivat tietysti taivaissa, mutta eväät olivat erinomaisia, esimerkiksi parasta koskaan syömääni perunasalaattia. Koko päivä oli aurinkoinen ja sateeton, kuten ensimmäiset päivät muutenkin olivat. Viimeisinä neljänä päivänä tuli kuuroja ja ajoittain satoi kunnollakin. Esimerksi Tower Bridge oli juoksunähtävyys, muutama vesipisarainen kuva ja märät vaatteet (sadetakista huolimatta). Silloin tuntui Lontoolta. Punaiset bussit täyteen ahdettuina sadetta pakoilevia turisteja ja paikallisia.

Kävimme myös Lontoon eläintarhassa, jossa oli leijonia, kirahveja, pingviinejä, apinoita, gorilloja ja mitä ihmeellisimpiä matelijoita sun muita elukoita! Olin aivan onnessani sillä eläintarhavisiitti oli toiveeni ja olin haaveillut siitä jo kuukausia. Eksoottisia eläimiä! Adoptoin etukäteen eläintarhasta kaksi apinaa, joista on kuvakin tuossa alla, katsokaa sen pieniä rakkautta kaipaavia silmiä, voi!

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu. Ja kallis. Ei ole ilmaista syödä, asua ja huvittua Lontoossa. Mutta se on sen arvoista!

Omistettu tupakalle

Oi palava maukas käärö. Lopetin tupakoinnin viime viikon maanantaina. Sen jälkeen olen stögännyt kaksi tupakkaa, crime time viime lauantai-sunnuntai yö. Promillejuomalla oli osuutta asiaan! Yllättävän hyvin pärjäsin alkuillan tikkareilla ja itsehillinnällä. Tällä viikolla on esiintynyt hieman päänsärkyä, kärsimättömyyttä ja ylensyöntiä. Fustraatioita.

Pyöräillessäni töistä kotiin tupakoivan koiranulkoiluttajan ohi tupakan savun tuoksu hiipii sieraimiini kutsuvana. Vaikka olen tottunut tupakoimattomuuteen arkena, niin lopettaminen saa minut tiedostamaan tupakoinnin yhä enemmän. Töissä juuri tupakalta tullut mies henkii päin naamaani ja oksettaa. Onko tupakkahengitys aina haissut noin yököttävälle? Teki mieli tarjota purukumia. Ehkä ensi kerralla tarjoankin. Kohta edessä on viikonloppu enkä aio ruoskia itseäni jos poltan muutaman. Rajoittaa kuitenkin pitää, kamalaa.

Tupakoinnin lopettamisen kunniaksi juoksin viime lauantaina puolimaratonin omatoimisesti pitkin Porvoon polkuja. Yrityksestä päätin vain muutamaa päivää ennen tätä lenkkiä, joten en oikein ollut varma, että jaksanko edes. Pisin lenkkini koskaan! Tuntui hurjalta kakulta vielä siinä vaiheessa, kun kuljin rappukäytävää alas viritellen kännykän gps:ssää juoksua varten. Edessä lähes kolme tuntia kevyttä jolkottelua. Jaksavatko jalat? Jaksaako pää? Miten käy alaselän tai pohkeiden? Kestääkö kännykän ja ipodin akku? 16 kilometrin jälkeen aloin olla varma voitosta. 17 kilometrin jälkeen join viimeiset mehut juomavyöstä. 19 kilometrin jälkeen melkein kyynelehdin onnesta ja se tuntui hullulta sekä sekavalta, joten lopetin. 20 kilometrin jälkeen en enää tuntenut jalkojani, vaan leijailin höyhenenkevyesti ja melkein huutelin vastaantulijoilleni saavutuksestani. Hidastaminen oli hankalaa, mutta 21 kilometrin jälkeen kävelin. Ilman tärinää, ilman jalkavaivoja, ipodissa ja kännykässä akkua vielä toiseen samanmoiseen ja kropallakin oli virtaa vielä vaikka kuinka. Venyttelyiden jälkeen väsymys kuitenkin löysi minut ja vietin tunteja sohvalla lukien. Aikaa meni 2 h 48 min, vauhti oli 7,5 km / h ja keskisyke 160.

Pitkiä lenkkejä pitääkin lisätä ohjelmaan, jos mielii ensi kevään Helsinki City Runissa juosta puolikkaan 2,5 tunnissa, vauhtia pitäis silloin olla jo 8,40 km / h. Tällä vauhdilla vois kokeillä aluksi kymppiä (joka meni joskus kesällä ripeämminkin) ja sitten treenata pitkiksiä enemmän. Jospa se juoksu hävittäis nämä mun tupakoinnin lopettamisesta syntyneet namustelutarpeet, hahhah! Nyt paistaa arska ja sydämeni halajaa lenkille, jalkapohjani on eri mieltä. TSAUDE!

Aren't they so cute you could smoke 'em right away?

Syyshärö

Nyt juuri tällä hetkellä on aurinkoinen ja positiivinen olo. Ihan kohta minuutinkin kuluttua saattaa jo olla yksinäinen ja kurja, riittämätön olo. Se on mun syyshärö, kesästä, lämmöstä, suosikkivuodenajastani luopumista. Syksy on vielä kiva, suppilovahveroita, kauniita värejä luonnossa. Kuitenkin aloitan henkisen valmistautumisen talveen. Kiersin urheiluliikkeitä etsien gore-tex -juoksukenkiä LUNTA varten. On siis vasta syyskuun loppu ja masentelin gore-kengät jalassani urheiluliikkeessä, niiden musta painostava väri ja raskas pitoa parantava muotoilu verrattuna iloisen vihreisiin kesälenkkareiheni oli vastenmielistä! Niinpä ne jäivät kauppaan.

Olen iloinen pipojen paluusta, sillä edellisestä kampaajakäynnistä on 13 viikkoa, yli kolme kuukautta. Lyhyellä tukalla se on jo liian pitkä aika. Uuden ajan sain vasta lokakuulle, jolloin edellisestä käynnistä on 16 viikkoa... Tällä kerralla ei ehkä tukkaa enää lyhennetä, jos aioin jonkinlaista kampausta saada hääpäivänä!

Olimme myös Lontoossa, kuuden yön matkaan meni villinä rahaa, hotellimajoittuminen siellä on kallista kuten kaikki muukin. Taidan kuitenkin omistaa reissulle oman päivityksensä muutaman kuvan ja kertomuksen kera. Nyt mulla on niin sekava olo (kyllä, alun positiivinen fiilis on jo ehtinyt kääntyä siihen kurjimukseen), että en jaksa muistella sellaisia onnellisia Lontoonaikoja, njähhäh.

Ajattelen, kuinka yleensä facebookista poistan news feedistäni masennuspäivittäjät: sellaiset, joilla ei päivityksissään ole mitään muuta sanottavaa kuin kurjuus, valitus, vihastus. Nyt voisin itse vuodattaa OLEMATONTA kurjuutta ja muuta tyhjänpäiväistä. Todennäköisesti pitäis kanavoida se jotenkin muuten. Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on nykyään

• liikaa aikaa
• liikaa rahaa (vrt. opintotuki)
• liikaa onnea

Niin tietysti tulee tyhjä olo kun ei tarveportaikossa tarvitse enää taistella perustarpeiden tyydyttämisestä tehden kahta duunia tai käyttää aivosoluja opiskeluun. Ei, nyt pitäisi löytää tapoja toteuttaa itseään (ei ole koskaan ollut vahvuuksiani). Juu liikunnalla olen jotenkuten päässyt tämän makuun, ottanut juoksun lisäksi mukaan joogaa, pumppia, lihaskuntoa, potkunyrkkeilyä ja vaihtelevasti milloin mitäkin, mutta se ei riitä. No nyt olen ottanut venäjän kurssin kansalaisopistossa, kerran viikosssa paluuta opiskeluun. Lisäksi uudessa duunissa alkoi kurssi, josta ensi vuonna valmistuu nimikkeellä "Myynnin ammattilainen". Ei riitä vieläkään. Niin ja mites toi pikku projekti nimeltä häät 9 kuukauden päästä? Luulis tässä nyt jo olevan! Kaikennäköisiä rauhoittumisneuvoja ja kutsuja "ei tehdä mitään" -iltamiin otetaan vastaan.