Iso Pena, Elisabet II, puistot - Lontoo

Vietimme syyskuun ensimmäisen viikon Lontoossa. Siitä on nyt yli 1½ kuukautta aikaa ja vaikutelmat alkavat haalistua surullisesti, kaipuu takaisin uusiin maailmoihin on vahva. Olen kuitenkin lukenut Ken Folletin Fall Of Giants -kirjaa, jonka sain ystävältäni luettavaksi. Se palauttaa minut aika ajoin ensimmäisen maailmansodan merkeissä niin Lontoon Trafalgar Squarelle, Mayfairille, kuin Saksaan, Pietariin ja jopa Meksikokin vilahtaa mielessä niissä kohdin, joissa puhutaan Venäjän vallankumouksellisista ja Meksikoonkin paenneesta Trotskystä. Mahtavaa! Mutta jokainen sellainen kohta houkuttaa minua kirja kourassa paikan päälle takaisin.

Lontoon ensivaikutelmat olivat odotetusti ystävällisyys ja kohteliaisuus. Mitä nyt lentokentällä ensin vähän hukattiin matkalaukku, jota ilman olimme jo hakemassa junalippuja. Onneksi se sitten valkoisia puhelimia käyttämällä kuitenkin löytyi. Ensimmäinen junamatka oli väsynyt ja hidas, ilmeisesti joku oli jossain päin Lontoota hypännyt raiteille ja se hidasti junan kulkua suunnattomasti. Perillä Richmondin alueella olimme aika myöhään illalla ja päätimme vielä kävellä hotellille, joka olikin sitten suhteellisen kaukana juna-asemasta. Löysimme kuitenkin perille, varaukset olivat kunnossa ja hotellin aulasta löytyi Ben & Jerry'sin jäätelöautomaatti! Kaupunginosassa oli myös Ben Jerry's jäätelöbaari, mmm...

Söpöjä hymyileviä mummoja, myös happamia mummoja. Doubledeckereillä liikuimme päivittäin, yläkerran etuistuimista näki loistavasti kaikennäköistä ja muutamina päivinä istuimmekin huviksemme bussissa erilaisia reittejä nähdäksemme kaupunkia. Hautausmaat eivät olleet yhtä piristäviä kuin Meksikossa vaan oikeasti jopa vähän pelottavan näköisiä paikkoja isoine muureineen ja aitoineen. Puistoja oli hemmetisti. Esimerkiksi Hyde Park oli valtava ja monipuolinen, ihmiset kulkivat myös metrolla päästäkseen lenkkeilemään Hyde Parkiin. Suihkulähteitä, istutuksia, lampi, vesilinnut, Speakers' corner ja kahvilat, sieltä löytyi kaikkea. Istuimme piknikillä tai kiersimme muuten vain, ruokimme vesilintuja ja oravia. Sellaista leppoisaa kaupunkilomailua. Kävelyä kertyi päivien aikana jalkojen pakottamiseen asti.

Harrods on tavaratalo, jossa todella tulee epämukava olo. Siitä huolimatta siellä oli kaikkea ihanaa, kuten pehmoeläimiä, herkkuja ja vaatteita. Itse talo oli kuin marmorista muovattu, ylellinen, yläluokkainen, häpeilemätön. Se piti nähdä ja sieltä ostimme jopa pikkuauton ja golfpallon. Hyvä! Saatiin Harrodskassit, joita heilutella turistimaisesti.

Söimme joko ravintolassa pastaa, pizzaa, purilaisia tai ostimme kaupasta omat eväät. Mitä on englantilainen ruoka? No aamiainen tuli hotellissa tutuksi, pekoni, kananmunat, pavut, kuumat tomaatit, herkkusienet, murot, jogurtit, croisantit... Sellaisia ravintoloita, joista olisi löytänyt jotain paikallista, ei vain yksinkertaisesti ollut nähtävissä. Keskustasta löytyi paljon italialaisia paikkoja ja pikaruokaloita, mutta paikallista ei oikeastaan löytynyt. Jopa oluen maistaminen osoittautui hankalaksi, kaupasta maistoimme kolmea erilaista olutta, joista emme sitten lopulta pitäneet yhdestäkään, haha!

Kaikissa kaupoissa ja kioskeissakin oli jo itsepalvelukassat. Neuvoimme paikallisia bussiaikatauluissa, McDonald'sin ja teatterin etsimisessä, olimme varsinaisia karttaihmeitä ja bussisysteemi aukesi kyllä lopullisesti kun sompailimme jostain Earls Courtin pysäkiltä Richmondiin. Kaduilla meni välillä auto, jossa oli ns. "liikkuva turvakamera", what?? Botox-huulia ja rahaa kerjäävä äijä Sohossa (joka lupasi käyttää rahat huumeisiin ja alkoholiin, ei missään nimessä teehen ja leipään). Tupakka maksoi aina yli 5 puntaa eli lähemmäs kuusi euroa. Pienessä Ambassadorteatterissa kävimme katsomassa ihanan Stompin, jossa Lupuksen viereen liimautui aivan liian lihava mies istumapaikalleen. Vanhan pienen teatterin istuimet eivät ole suunniteltuja 2000-luvun ylipainoisille. Siitä huolimatta näytös oli mahtava, tunnelma pienessä teatterissa oli tiivis ja aktiivinen. Phantom of the Operan kävimme katsomassa paljon suuremmassa Her Majesty's Theatressa, joka oli varmaan neljä kertaa Amassadortheatren kokoinen suuri teatteri. Sieltä saimme halvimmat paikat katonrajasta aivan takaa. Siitä huolimatta esitys oli vaikuttava äänitehosteineen, älyttöminen lavasteineen ja pukuineen. Musiikki pauhasi ja lavalle ilmestyi kartanon rappuset tai hautausmaa, joki tai teatteri.

Lontoossahan autot kulkivat aivan väärällä kaistalla koko ajan! Tästä aiheutui auton alle jäämistä jatkuvasti, sillä viikossa ei oppinut, että autot kulkevat vastakkaisilla kaistoilla kuin Suomessa. "Jaa, ei tule ketään, yli vain", pikainen vilkaisu toiseen suuntaan ja KÄÄK. Kaduilla näimme myös yhden cityketun ja kyltin, jossa kerrottiin, että koiran ulosteen siivoamattomuudesta voi saada sakkoa kevyet 1000 puntaa. Siistiä sen olla pitää!

Ja siistiä olikin. Kew Royal Botanic Gardens oli siisti, jättimäinen ja helposti lähestyttävä puutarha. Isoja kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja ympäri maailman, jättimäisiä lumpeita lummetalossa, isoja puita, bambuja, japanilaisia rakennelmia ja vaikutteita eri maailmankolkista. Teki vain mieli istua ja imaista itseensä tuoksuja ja kasvien sekä puiden luomaa rauhaa. Muurien ulkopuolella oleva hektinen kaupunki unohtui kun katseli erilaisia bonsaipuita, tuoksutteli ruusuja ja kuvasi tonttua sienien juurella. Jo sisääntulo puutarhaan oli lämmin, suloinen mummo lipunmyynnissä oli kuin teetä ja hedelmäkakkua, lämmintä ja makeaa. Hinnat kahviloissa olivat tietysti taivaissa, mutta eväät olivat erinomaisia, esimerkiksi parasta koskaan syömääni perunasalaattia. Koko päivä oli aurinkoinen ja sateeton, kuten ensimmäiset päivät muutenkin olivat. Viimeisinä neljänä päivänä tuli kuuroja ja ajoittain satoi kunnollakin. Esimerksi Tower Bridge oli juoksunähtävyys, muutama vesipisarainen kuva ja märät vaatteet (sadetakista huolimatta). Silloin tuntui Lontoolta. Punaiset bussit täyteen ahdettuina sadetta pakoilevia turisteja ja paikallisia.

Kävimme myös Lontoon eläintarhassa, jossa oli leijonia, kirahveja, pingviinejä, apinoita, gorilloja ja mitä ihmeellisimpiä matelijoita sun muita elukoita! Olin aivan onnessani sillä eläintarhavisiitti oli toiveeni ja olin haaveillut siitä jo kuukausia. Eksoottisia eläimiä! Adoptoin etukäteen eläintarhasta kaksi apinaa, joista on kuvakin tuossa alla, katsokaa sen pieniä rakkautta kaipaavia silmiä, voi!

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu. Ja kallis. Ei ole ilmaista syödä, asua ja huvittua Lontoossa. Mutta se on sen arvoista!

Omistettu tupakalle

Oi palava maukas käärö. Lopetin tupakoinnin viime viikon maanantaina. Sen jälkeen olen stögännyt kaksi tupakkaa, crime time viime lauantai-sunnuntai yö. Promillejuomalla oli osuutta asiaan! Yllättävän hyvin pärjäsin alkuillan tikkareilla ja itsehillinnällä. Tällä viikolla on esiintynyt hieman päänsärkyä, kärsimättömyyttä ja ylensyöntiä. Fustraatioita.

Pyöräillessäni töistä kotiin tupakoivan koiranulkoiluttajan ohi tupakan savun tuoksu hiipii sieraimiini kutsuvana. Vaikka olen tottunut tupakoimattomuuteen arkena, niin lopettaminen saa minut tiedostamaan tupakoinnin yhä enemmän. Töissä juuri tupakalta tullut mies henkii päin naamaani ja oksettaa. Onko tupakkahengitys aina haissut noin yököttävälle? Teki mieli tarjota purukumia. Ehkä ensi kerralla tarjoankin. Kohta edessä on viikonloppu enkä aio ruoskia itseäni jos poltan muutaman. Rajoittaa kuitenkin pitää, kamalaa.

Tupakoinnin lopettamisen kunniaksi juoksin viime lauantaina puolimaratonin omatoimisesti pitkin Porvoon polkuja. Yrityksestä päätin vain muutamaa päivää ennen tätä lenkkiä, joten en oikein ollut varma, että jaksanko edes. Pisin lenkkini koskaan! Tuntui hurjalta kakulta vielä siinä vaiheessa, kun kuljin rappukäytävää alas viritellen kännykän gps:ssää juoksua varten. Edessä lähes kolme tuntia kevyttä jolkottelua. Jaksavatko jalat? Jaksaako pää? Miten käy alaselän tai pohkeiden? Kestääkö kännykän ja ipodin akku? 16 kilometrin jälkeen aloin olla varma voitosta. 17 kilometrin jälkeen join viimeiset mehut juomavyöstä. 19 kilometrin jälkeen melkein kyynelehdin onnesta ja se tuntui hullulta sekä sekavalta, joten lopetin. 20 kilometrin jälkeen en enää tuntenut jalkojani, vaan leijailin höyhenenkevyesti ja melkein huutelin vastaantulijoilleni saavutuksestani. Hidastaminen oli hankalaa, mutta 21 kilometrin jälkeen kävelin. Ilman tärinää, ilman jalkavaivoja, ipodissa ja kännykässä akkua vielä toiseen samanmoiseen ja kropallakin oli virtaa vielä vaikka kuinka. Venyttelyiden jälkeen väsymys kuitenkin löysi minut ja vietin tunteja sohvalla lukien. Aikaa meni 2 h 48 min, vauhti oli 7,5 km / h ja keskisyke 160.

Pitkiä lenkkejä pitääkin lisätä ohjelmaan, jos mielii ensi kevään Helsinki City Runissa juosta puolikkaan 2,5 tunnissa, vauhtia pitäis silloin olla jo 8,40 km / h. Tällä vauhdilla vois kokeillä aluksi kymppiä (joka meni joskus kesällä ripeämminkin) ja sitten treenata pitkiksiä enemmän. Jospa se juoksu hävittäis nämä mun tupakoinnin lopettamisesta syntyneet namustelutarpeet, hahhah! Nyt paistaa arska ja sydämeni halajaa lenkille, jalkapohjani on eri mieltä. TSAUDE!

Aren't they so cute you could smoke 'em right away?

Syyshärö

Nyt juuri tällä hetkellä on aurinkoinen ja positiivinen olo. Ihan kohta minuutinkin kuluttua saattaa jo olla yksinäinen ja kurja, riittämätön olo. Se on mun syyshärö, kesästä, lämmöstä, suosikkivuodenajastani luopumista. Syksy on vielä kiva, suppilovahveroita, kauniita värejä luonnossa. Kuitenkin aloitan henkisen valmistautumisen talveen. Kiersin urheiluliikkeitä etsien gore-tex -juoksukenkiä LUNTA varten. On siis vasta syyskuun loppu ja masentelin gore-kengät jalassani urheiluliikkeessä, niiden musta painostava väri ja raskas pitoa parantava muotoilu verrattuna iloisen vihreisiin kesälenkkareiheni oli vastenmielistä! Niinpä ne jäivät kauppaan.

Olen iloinen pipojen paluusta, sillä edellisestä kampaajakäynnistä on 13 viikkoa, yli kolme kuukautta. Lyhyellä tukalla se on jo liian pitkä aika. Uuden ajan sain vasta lokakuulle, jolloin edellisestä käynnistä on 16 viikkoa... Tällä kerralla ei ehkä tukkaa enää lyhennetä, jos aioin jonkinlaista kampausta saada hääpäivänä!

Olimme myös Lontoossa, kuuden yön matkaan meni villinä rahaa, hotellimajoittuminen siellä on kallista kuten kaikki muukin. Taidan kuitenkin omistaa reissulle oman päivityksensä muutaman kuvan ja kertomuksen kera. Nyt mulla on niin sekava olo (kyllä, alun positiivinen fiilis on jo ehtinyt kääntyä siihen kurjimukseen), että en jaksa muistella sellaisia onnellisia Lontoonaikoja, njähhäh.

Ajattelen, kuinka yleensä facebookista poistan news feedistäni masennuspäivittäjät: sellaiset, joilla ei päivityksissään ole mitään muuta sanottavaa kuin kurjuus, valitus, vihastus. Nyt voisin itse vuodattaa OLEMATONTA kurjuutta ja muuta tyhjänpäiväistä. Todennäköisesti pitäis kanavoida se jotenkin muuten. Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on nykyään

• liikaa aikaa
• liikaa rahaa (vrt. opintotuki)
• liikaa onnea

Niin tietysti tulee tyhjä olo kun ei tarveportaikossa tarvitse enää taistella perustarpeiden tyydyttämisestä tehden kahta duunia tai käyttää aivosoluja opiskeluun. Ei, nyt pitäisi löytää tapoja toteuttaa itseään (ei ole koskaan ollut vahvuuksiani). Juu liikunnalla olen jotenkuten päässyt tämän makuun, ottanut juoksun lisäksi mukaan joogaa, pumppia, lihaskuntoa, potkunyrkkeilyä ja vaihtelevasti milloin mitäkin, mutta se ei riitä. No nyt olen ottanut venäjän kurssin kansalaisopistossa, kerran viikosssa paluuta opiskeluun. Lisäksi uudessa duunissa alkoi kurssi, josta ensi vuonna valmistuu nimikkeellä "Myynnin ammattilainen". Ei riitä vieläkään. Niin ja mites toi pikku projekti nimeltä häät 9 kuukauden päästä? Luulis tässä nyt jo olevan! Kaikennäköisiä rauhoittumisneuvoja ja kutsuja "ei tehdä mitään" -iltamiin otetaan vastaan.

Vuodenajat ja niiden vaihtumiset tuovat poikkeuksetta jotain muutoksia ja uusia käänteitä. Työpaikka vaihtuukin Lontoosta palattuani markkinoinnista myyntitiimiin, sinänsä pettymys, sillä markkinointi on enemmän mun alaani. Tärkeintä on kuitenkin, että on duuni ja tietysti kevyt palkankorotus! Jatkossahan saattaa avautua uusia paikkoja, jos osaavat budjetoida ensi vuodelle. Vilautinkin tuossa jo Lontoota, siis ensi viikolla se jo koittaa! Lähdemme torstaina iltapäivällä ja palaamme 7.9 keskiviikkoiltana. Sen jälkeen on vielä vapaata torstai ja perjantai, joten tässähän saa nauttia huimasta 1½ viikon lomasta, se tekee kyllä terää.

Kaksi viikkoa sitten juoksin pisimmän lenkkini, 17 kilometriä. Oli tarkoitus vetäistä kympin lenkki, mutta tein tavallaan yhden väärän käännöksen lenkkipolulla... Haha! Se meni kyllä muuten hyvin, mutta aika nopeasti 12 kilometrin jälkeen jalat osoittivat tottumattomuutta näin pitkään kestävyyslenkkiin. Pohkeet junttasivat ja akilles vähän särki, reidetkin tiedostuivat ja kännykästäkin loppui viimeisellä kilometrillä akku, haha! Siinä lopussa oli jalkojen vetristämiseksi pakko kiihdyttää välillä vauhtia, vaikka sitten syke nousikin. Kaiken lisäksi noin yhdeksän kilometrin kohdalla ALKOI SATAA viehättävästi vettä, maa oli jo edellisistä sateista märkä, joten pururadalla jalat saivat tehdä muutenkin enemmän töitä. Jälkeenpäin jalat tärisivät ja vaadittiin melkein kolmen kilometrin kävelyverryttely ennen kuin maitohapot laskivat. Sitten olikin yllättävän normaali olo! Seuraavaan lenkkiin pidin väliä neljä päivää. Tänään houkuttaakin taas vetäistä vähän pidempi lenkki, ei ehkä ihan 17 km, mutta 12-14 tms. Joogassa olen käynyt 1-2 kertaa viikossa ja paremman venyvyyden huomaa jo, toivottavasti lisää edistymistä on tulossa. Bodypumpissakäyn kerran viikossa, siinä kehityn huomattavasti hitaiten, joka on välillä myös turhauttavaa. Varmaan pitäisi käydä kaksi kertaa tai lisäksi edes salilla. Kivoja ovat myös korsetti ja rvp, joissa tehdään lihaskuntosarjoja.

Paljon muuta ei juuri nyt kuulukaan, enimmäkseen töitä ja liikuntaa, mutta onneksi tiedossa lomaa ja toivottavasti ystäviäkin, sillä olo alkaa olla mökkihöperöitynyt! Tänään tutustutaan myös syksyn sieniin, toivottavasti löytyy jotain vahverontynkää kyykkymettältä.

Köpöttelevät jalat

Uskomattoman johdonmukaista blogitekstiä toisen perään - nooot. Haha! No se Naisten kymppi tuli juostua toukokuun 22. päivä. Kymppi on tullut juostua viisi kertaa vaihtelevalla menestyksellä. Tärkeintä kuitenkin on, että kymppi menee ja eilen vauhtikin parani jo roimasti, 9 km / h keskivauhti pitkällä lenkillä on parasta mihin olen yltänyt, hurraa! Tämä tapahtui uusilla New Balancen kengillä, jotka ovat ah niin ihanat. Ilmeisesti astun väärin ja siksi nämä tuetut kengät ovat helpottaneet polvi- ja akillesvaivoja. Juoksemisen lisäksi olen viime viikolla lisännyt ohjelmistoon lihaskuntotunteja sekä joogaa, liityin nimittäin jäseneksi ladylinelle. Toivotaan, että rahoitusta tälle löytyy syksylläkin, sillä töistä ei taaskaan ole tietoa, joskin yksi vilautettu mahdollisuus nykyisestä paikasta.

Mun ihka uusi Nokia N8 mittailee coolisti matkaa ja vauhtia sekä jopa kulutettuja kaloreita, tämä on varmaan yksi syy siihen miksi menin eilen niin hemmetin kovaa. Illalla kävely olikin sitten ankkamaista vaappumista, aah liikunnan iloja. Uusi tavoite keväälle onkin, tattara-raa, HCR! Puolimaratonille mun matkani käy (toivottavasti) ja matkaa pitäis taittaa karkea 21 kilometriä. Kuinkahan mun käy? Sen verran kerrottakoon, että maratonille en ole suunnitellut meneväni, luulen, että puolikkaassa on riittävästi hikeä pelissä. Jollainhan tätä opiskelun jättämää tyhjää aukkoa täytyy nyt täyttää...

Kävinkin heti salijäsenyyden alkuun kehoanalyysissä, jossa selvisi jänniä juttuja sisuskaluista. Rasvaprosenttini on 19%, mikä tuli kyllä täysin yllätyksenä! Olen käynyt viime vuoden keväänä mittaamassa ja se oli muistaakseni 25-27%. Sanoinkin tästä mittaajalle, joka sitten osasi kertoa, että naisilla sellainen käsissä pidettävä mittari vääristää tulosta. Siinä impulssit kiertävät ylävartalon kun taas nyt käytimme vaa'an näköistä laitetta, joka mittaa koko vartaloa. Pelkästään tuo laite ei voi olla syynä alentuneeseen prosenttiin. En ole laihtunut, joten kyse on oltava lihasten lisääntymisestä. Kiitos juoksun ja spinningin, hurraa! Analyysi oli yhtä hyvien uutisten listaa, kehon nestemäärä oli kunnossa, lihasmassa 49,8 kg asetti minut asteikolla 1-9 ryhmään 8 (hoikka ja lihaksikas), kehon ikä 12 vuotta, luumassa normaali ja kehon sisäinen rasva asteikolla "hyvä" 1-12 oli 1! Hurjaa, jee! Tänään on sitten ensimmäinen saliohjauskäynti, kokeillaan ainakin miten juoksumatto toimii... Talveen varautumista, että saa juoksukuntoa pidettyä yllä kevään HCR:ia varten.

To caress México

Kesä on pysäyttänyt arjen, nyt leijaillaan tapahtumien jatkumossa. Olen viimeksi päivittänyt toukokuussa ja sen jälkeen ei aikaa ole ollut sanoille vaan vain teoille. Nämä kuukaudet ovat olleet täynnä niin loistavia yllätyksiä, että ei ole oikein pysynyt kärryillä. Vastoinkäymisiäkin on ollut, mutta mikäs niitä voittaessa!

México on edelleen vahvasti läsnä. Ja toisaalta taas jo hemmetin kaukana ne ajat porottavassa auringossa tai trooppisen hiostavassa viidakossa. Ei sillä, etteivätkö nämä Suomen tämän kesän kelit ole yltäneet lähes samaan. Aion joka tapauksessa nyt sopivan ajan kuluttua verestää muistojani matkapäiväkirjani avulla. Tässä siis muutamia otteita matkastamme México Cityssä, San Cristobal de las Casasissa ja Palenquessa.

MEXICO CITY

Ensimmäiset päivämme vietimme México Cityyn tutustuen. Saavuimme kuuden aikaan illalla lentokentälle, jossa meitä oli vastassa the super dear Friend ja hänen meksikaaninsa. Tervetuliaismusiikki autossa oli suht hämmentävää, "Nyt poika saunoo, se kylpee, se laulaa ja huutaa kannusta samppanjaa..." Ilma iski päin naamaa trooppisena, tervehtivänä, sitä oltiin jo odotettukin. Jo melkein vuosi! Vielä samana iltana tutustuimme meksikolaiseen vapaapainiin, jonka katsomossa uskomattomista juonenkäänteistä ja hyvästä meiningistä huolimatta aloimme hieman pilkkiä. Matkalla areenalle tutustuimme myös ensimmäistä kertaa metroon. Lyhyitä tyyppejä ja me. Kuuma. Ikkunailmastointi.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme herkkuihin kuten tamales, maissista ja tällä kertaa juustosta tehtyyn tyypilliseen aamupalaan. Tästä tykkäsin erityisesti ja harmittaa, että sitä ei tullut syötyä enempää! Makea pinkki tamales oli ihan OK, mutta hemmetin oudon väristä. Syötiin myös tacoja ja burritoksia, mmm jamon jamon. Muita makunautintoja oli esimerksi paloma-juoma, joka koostui puolesta lasillisesta tequilaa ja greippimehusta. Siitä ei voi unohtaa suolareunaa, ah niin herkullinen tapa (ei tosin kaikkien mielestä). Quesadillat oli kestosuosikki, tosin joissakin paikoissa ne olivat jotenkin mauttomia, varmaankin juustolaadusta riippuen.

Kaupungissa varmaan viisi koululaisryhmää haastatteli meitä englannintehtäväänsä varten. Students: "Are you from America, can we interview you?"

Us: "No, we are from Finland."

Students: "Oooh yes, a state in the US!"

Us: "No! A country in Europe!"

Hyvin yleistä... Vaikka yllättävän vähän meitä jenkiteltiin reissun aikana. Saksalaisiksi luultiin muutamia kertoja.

Käytiin yhdessä taidemuseossa, jossa oli luurankoaiheisia pienoismalleja, värikkäitä eläimiä ja yleensäkin hyvin värikästä taidetta. Istuttiin iltaa Coyoacánin kuppilassa syöden ja juoden erilaisia muunnoksia oluesta ja mehusta. Lempparini on ojo rojo eli olut tomaattimehulla ja chilijauhereunuksella. Se oli todella hyvää! Vastaavan tekemistä täällä kotona suunnitellaan. Mescal-drinksut EIVÄT olleet kovin hyviä, phyi. Liian vahva maku. Pienen hiprakan jälkeen oli ihana saada kuumia churroja, mmm rasvaisia ihania munkkitankoja... Suklaa- ja kinuskikastikkeista ehdottomasti kinuski vei voiton, muita ei sitten maistettukaan, sillä joku raja sillä vatsalaukun koollakin on... Onneksi.

Mexico Cityn yliopistokaupunki oli valtava. Sinne pääsi metrolla ja voisi sanoa, että koko kampus oli niin laaja, että se täytti metropysäkkien välin kokonaan. Jos en aivan väärin muista, niin siellä opiskelee lähes puoli miljoonaa opiskelijaa. Siellä, kuten muuallakin, oli kadun varressa kojuja. Ostettiin Lupuksen siskon lapsille tuliaisiksi superhienot puma-paidat, yliopiston jalkapallojoukkueen pelipaidat. Muuten shoppailtiin todella vähän. Vaatteita tai muutakaan ei oikein huvittanut ostaa mukaan rinkkaan kannettavaksi. Eikä valikoimakaan älyttömän häikäisevä ollut. Ostin muutamia koruja, villapaidan, mekon, tuliaisia ja kortteja. Erittäin vähän siis. Ja hyvä niin! Edessä oleva Lontoon matka on varmasti otollinen pikku shoppinkeihin...

Vietettyämme cityssä yhden illan ja kolme päivää lähdimme maanantaina iltabussilla SUJUVASTI kohti San Cristobal de las Casasia. Meinasimme nimittäin ihan hemmetin ahdistavasti myöhästyä bussista, ah meksikolainen kiireettömyys tilanteessa, jossa bussi kuitenkin lähtee minuutilleen ajoissa... Jestas. Onneksi me kolme finskiä saimme ahdistua keskenämme suomeksi auton takapenkillä. Hymyillen.

SAN CRISTOBAL DE LAS CASAS

Rentouttavan 16 tunnin yöbussin saavuttua San Cristobaliin olimme vähän pöllähtäneitä ja nälkäisiä. Otettiin Lupuksen kanssa perinteistä meksikolaista aamupalaa, joka oli suoraan sanottuna yrjöttävää. Muistaakseni sen nimi oli enchiladas con salsa verde... Siis vihreässä salsassa lilluvia maissipaloja, yöööh... Onneksi aamupalalla tarjottiin aina myös leipää ja useimmiten myös hilloa. Otettiin posada, eli hostelli, vähän matkan päästä keskustasta. Se oli siisti ja muutenkin ok, mitä nyt seinillä roikkui nyljettyjä kissannahkoja tms. Alakerrassa oli siisti papukaija, joka matki mun naurua. Illalla kuljeskeltiin ja katseltiin retkimahdollisuuksia.

Seuraavan kerran olen kirjoittanut päiväkirjaa keskiviikkoiltana. Päivä koostui aamupalasta, retkestä kanjoniajelulle ja hotellilla makaamisesta... ruokamyrkytyksessä. Aamulla ennen retkeä söin hedelmiä ja jogurttia, jotka sitten potkivat kanjoniajelulla. Kanjonit olivat niin mahtavat, että kyllä niistäkin tuli nautittua. Matkalla takaisin San Cristobaliin annoin sitten ylen retkibussin ikkunasta... Vilkaisin kuljettajaa peilin kautta ja hän ei näyttänyt järin tyytyväiseltä! Niinpä perille päästessämme lähdimme vähin äänin, kun hän ei kerran tullut edes jututtamaan asiasta... Matkan nöyryyttävin tunne istua bussissa loppumatka muiden retkiläisten kanssa mahassa kiertäen edelleen. Huono olo meni onneksi ohi yhdessä päivässä ja seuraavana päivänä olo oli jo parempi, joskin ei ihan mahtavin.

Mmm hot cakes! Isoja pannukakkuja hunajalla ja jogurtilla... Eikä jogurtti edes ällöttänyt, todennäköisesti myrkytyksen aiheutti hedelmät (huonosti pestyt). Käytiin San Juan Chamulan pienessä kylässä, jonka kirkko on kuuluisa maagisuudestaan. No sitä uskonnollista maagisuutta saattoi hieman häiritä käynnissä oleva "renovation" eli kotoisasti remppa! Kynttilät olivat kauniita, mutta muuten kamat olivat sikin sokin ja varsinaisia rituaaleja ei nähty. Onneksi tällaisiin tilanteisiin auttoi aina Victoria, suosituimmista olutmerkeistä ehdottomasti paras. Miksi Suomeen ovat rantautuneet Sol ja Corona, kun tarjolla olisi Victoriaa? Nam. Chamulassa sai myös koruja superhalvalla, 5 pesoa kappale. Kestävyys riippui korusta, esimerkiksi Lupuksen herneistä tehty rannekoru luonnollisesti kärsi kastuessaan.

PALENQUE

Perjantaina otimme suunnan kohti Palenqueta. Mentiin

pikkubussilla kiemuraisia vuoristoteitä kohti Ocosingoa, josta jatkoimme toisella pikkubussilla Aqua Azuliin. Tässä vaiheessa mainittakoon, että fiksumpaa olisi ollut ottaa päiväretki Aqua Azuliin. Noin 36 asteen trooppinen lämpö ei välttämättä ole otollisin olosuhde rinkkojen kanssa kipuamiseen. Aqua Azul oli upea, ensimmäinen trooppinen, sademetsämäinen, niin erilainen paikka, mitä koskaan on tullut nähtyä. Sinivihreä vesi porskutti vesiputouksessa, jonka ympärillä kasvoi banaaneja. Reitin varrella oli runsaasti kuppiloita, joissa yhdessä lääkitsimme itseämme rinkkojen raahaamisen jälkeen jälleen uskollisella Victorialla. Niin ja tietysti herkullisilla pienillä empanadoilla, piirakoilla, joissa oli täytteenä lihaa, kanaa tai juustoa. Aqua Azuleilla opin tärkeän läksyn dollarin historiasta: se on alunperin ollut Meksikon merkki rahalle (1.maailmansodan aikaan peson merkki), jonka jenkit ovat varastaneet ja tehneet maailmalle tutuksi.

Illalla saavuimme Palenqueen ja löysimme heti tien El Panchániin, kaupungin reunalla sademetsässä olevaan retkeilijöiden kylään. Majoitus löytyi hintavertailun jälkeen Jungle Palacista, neljän hengen maja, josta on muistoja mm. jungle juomapelistä, liskoista, helvetin kovaäänisistä apinoista ja hyttysten puremista. Viidakon äänet yöllä olivat ilman kovaäänisiä apinoitakin sanoin kuvaamattomia. Niihin tottui nopeasti, mutta nyt niitä välillä jo kaipaa. Suomalaisten sirkkojen siritys tuo mieleen kovaääniset sirkat ja jatkuvan sirityksen, joka ei koskaan tauonnut! Suhinaa, rahinaa, lehtien ääniä, tukaani, erilaisia liskoja, sammakoita... Ja sillalla ruokittavia kaloja. Ne tykkäsivät sekä syljestä että makeista kakuista.

Kylästä oli ehkä noin 5 kilometrin matka Palenquen tunnetuimmille mayaraunioille. Päätimme siis luonnollisesti kävellä tämän naurettavan lyhyen matkan! Emmehän toki älynneet, että rauniot sijaitsevat suht korkealle kiemurtelevan tien päässä. Haha! Kaikki kävely ja kiipeäminen oli ehdottomasti aina sen arvoista kun pääsi perille. Rauniot olivat aika laajat ja osittain todella siistiksi putsatut. Kiertäminen tapahtui siistien kävelyreittien avulla, paikalta oli harvennettu puustoa ja tehty nurmialueita. Siellä oli myös kaupustelijoita, joita toisilla raunioilla oli vähemmän. Mikään ei silti heikentänyt raunioiden mahtavuutta. Olimme perillä ihan aamusta ja auringonnousussa paikka oli upea. Rakennelmia, rappuja, polkuja, siltoja, pieniä sekä suuria aukioita.

Samana lauantai-iltana päätimme vielä kokeilla meksikolaista juomakulttuuria. Meksikolainen ystävämme kertoi, että tapana on ostaa kylmälaukku, olutta ja jäätä sekä sitten tietysti nauttia kylmää olutta! Pienet neljän hengen illanistujaisemme antoivat supermarketille 500 pesoa, ihan uskomaton määrä rahaa ja toisaalta niin hemmetin vähän. Tarpeellisten välineiden lisäksi matkaan tarttui suolaista ja makeaa syötävää. Tavaraa ei siis ollut ihan vähän, joten otimme taksin El Panchaniin. Ilta oli ihan loistava ja kylmälaukku mitä mainioin keksintö! Viidakkojuomapeli oli mahtava. Retkikylän yhdessä suosituimmassa ravintolassa oli livemusiikkia keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin, joten menimme sinne. Näimme myös tulishown (toisinaan upea, toisinaan pelottava).

Otettuamme sunnuntain letkeästi lähdimme maanantaina entistä syvemmälle viidakkoon... Kyseessä oli retki ensin kahdille raunioille ja viidakkokävelylle, johon liittyi myös yöpyminen viidakossa. Matkasimme ensin pikkubussilla 173 kilometriä Yaxchilaniin, matkalla kävimme myös retken hintaan kuuluvalla aamupalalla. Yaxchilanin raunioille piti ensinnäkin mennä jokea pitkin noin 25 kilometriä. Siinä oli jotain ainutlaatuista. Varsinkin kun veneestä meni perämoottori rikki ja rantauduimme Guatemalan rajalle! OOOOh!! Yaxchilanin sademetsän keskellä olevat rauniot olivat upeat. Siellä oli loputtomia portaita ja viidakkopolkuja keskellä sademetsää, aluetta oli raivattu huomattavasti vähemmän kuin Palenquen raunioilla. Tunnelma oli mahtava. Sieltä ajoimme jonkun matkaa takaisin Palenqueen päin, Bonampakiin, joka on aika uusi löytö vuodelta 1946. Se oli aika pieni raunioalue, joka koostui yhdestä grand plazasta. Rauniossa oli uskomattoman hyvin säilyneitä freskoja, joissa oli todella upeat värit.

Yöpaikkamme oli aika lähellä Bonampakin raunioita 400 hengen Lacanjá Chansayabissa. Se oli lacadonmayojen kylä ja yöpaikkaamme pitivätki mayojen jälkeläiset. Jälleen saimme hintaan kuuluvat iltapalan ja aamiaisen. Yksi asia oli hoidettu hieman huonosti tässä majapaikassa... Olimme siirtäneet kelloja, sillä kylä sijaisti toisella aikavyöhykkeellä. No isäntämme olivatkin turisteja helpottaakseen päättäneet pitää kellot Palenquen ajassa! Olimme siis aina myöhässä ruoalta ja melkein myöhästyimme jungle walkilta. Sen verran vielä ruoasta isäntiemme luona, että en varmaan koskaan ole saanut yhtä tuoretta kanankoipea. Pihassa vilisi kanoja, joten ei ollut vaikea arvata mistä kanankoipemme olivat peräisin.

Viidakkokävely oli mahtava kokemus. Mayaintiaani johdatti meidät 4 tuntiselle retkelle viidakkoon. Tutustuimme puustoon, kasvillisuuteen ja pieniin vesistöihin siellä täällä. Upeinta oli ehdottomasti retken loppu. Päädyimme vesiputouksille, jossa saimme uida pienen ryhmämme kanssa. Se oli todella upeata, sillä tunnelma oli uniikki ja intiimi, aivan eri tavalla kuin Aqua Azulin putouksilla, jossa vedessä lillui kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä. Nyt meitä oli yhdeksän. Putouksen laguunissa oli pieniä kaloja, jotka imivät varpaitani.

Palasimme Palenquen viidakkokylään ja otimme rennosti. Kirjoittelimme fiiliksiämme matkapäiväkirjoihin, söimme ja imimme viidakkoa itseemme vielä viimeiset hetket. Postitimme kaupungissa kortit ja maistelimme suosikkiruokiamme. Ostimme tuliaisia sekä buukkasimme bussit torstaiksi. Tilavat, ilmastoidut ja siistit luksusbussit... Odotimme bussia asemalla ja yhtäkkiä meidät hakikin taksi, joka vei meidät sivukujalle bussiin, joka ei varsinaisesti ollut luksusbussi. Vanha rotisko, joka oli yltä päältä ruosteessa, pehmusteet kadonneet, natinaa ja vikinää. Se vei meidät Villahermosaan, jossa pääsimme todelliseen luksusbussiin ilmastoinnista nauttimaan. Matka kesti yhteensä 13 tuntia.

LEAVING MEXICO CITY

Saavuimme takaisin kaupunkiin. Lähdimme viimeiselle ostoskierrokselle, söimme ja joimme piña coladaa. Vierailimme vielä Frida Kahlon kotimuseossa, se talo oli uskomaton. Siinä oli ihania persoonallisia piirteitä, joita omaankin taloonsa kaipaisi. Pieniä sopukoita, ikkunoita sisäseinissä, korkeat katot, taidetta... Hurmaava sininen talo. Siitä pääsi kätevästi vielä Coyoacaniin viimeisille churroille ja ostoksille. Osasimme jopa käyttää peseroa, pientä bussia. Lopulta otimme taksin lentokentälle, jossa saimme jonottaa rentouttavasti melkein kaksi tuntia... Onneksi olimme ajoissa. Viimeiset hetket tuntuivat kuin luovutetuilta, piti irrottaa itsensä henkisesti Meksikosta, kuumuudesta, ihmisistä, vapaudesta. Olo oli uupunut, kaiken antanut, mutta lisää janoava. Kotikin kuitenkin jo kutsui. Kissat, ystävät, pian koittava valmistuminen. Vieläkin kuitenkin koen sen, mitä eräs minulle matkan jälkeen sanoikin: siinä riittää pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa.

Loppuhuipennukset

Olen ollut hyvinhyvin kiireinen, opinnäytetyö ja samalla koulu alkaa olla lopussa! Myös työharjoittelu loppui pari viikkoa sitten. Nyt elän vauhdissa, joka on kuitenkin rentouttava. Ihan kohta, muutaman viikon päästä tämä on ohi ja voin istua alas. Kaikkea uutta on ehtinyt taas tapahtua, asioita, joista ei ole uskaltanut uneksiakaan. Kevät tekee loppuaan siirtyessään pian kesään! Kalenteri on mennyt muutaman kerran uusiksi. Tähän valmiiksi kiireiseen kevääseen tuli yllärilisä, kun opintovapaa toukokuu meni ohi suun, sain jatkaa töissä kolme päivää viikossa. Meksikonmatkan jälkeen jatkan täysipäiväisenä elokuun loppuun asti.

Pikku ylläri liittyy myös asuntoasioihin... Meinasin kirjoittaa, että muutaman viikon päästä on muutto, mutta muutto on siis ensi viikolla! Ei tässä kiireessä pysy mukana. Muutetaan siis aivan älyttömän ihanaan asuntoon keskustassa, nykyiseltä kämpältä ihan muutaman korttelin päässä. Asunto on rakkaan Lupukseni vanhempien, joka ei käynyt aiemmin keväällä kaupaksi. Nyt me pääsemme asuttamaan sitä! Kissat pääsevät vilistämään ~90 neliön kämppään. Toivottavasti verhot ja tapetit saavat jäädä rauhaan. Muutto tuli aika yhtäkkiä, tiedossa oli, että joka tapauksessa pian muutetaan yhteen - onhan hääpäiväkin jo päätetty! Niin siis hääpäiväkin on täältä jäänyt päivittämättä :D. Se on 30.6.2012.

Nyt pitäisi haalia pikaisesti laatikoita ja käydä läpi vähän tavaraa. Asenteella poisheitettävät, kirppiskamat ja säästettävät. Pelottaa ajatellakin, mitä sitä on tullut hamstrattua taas viimeisen puolentoista vuoden aikana. Oma lukunsa on koulumateriaali, monisteet, kirjat ja muu tarpeellinen... JÄTE.

JA se opinnäytetyö odottaa palauttamistaan. Raportti on muuten valmis, mutta se kaipaa tekstin viilausta ja selkeyttämistä. Ihanaa käydä läpi koko roska sivu sivulta. Hyvää kertausta kypsyyskoetta varten! Koulutöiden suhteen pitää vielä laatia työharjoitteluraportti ja palaute, mutta sitten on koko homma hanskassa ja arviointeja odottelemaan! Oman jännitysmomenttinsa tähän lisää se, että valmistumista tulee hakea intranetissä. Ajankohta sijoittuu kivasti siihen, että olen Meksikossa. Mitenköhän tämä mahtaa järkkääntyä? Jotenkin sen on pakko, sillä valmistujaisjuhlatkin ovat jo vireillä.

Kiirettä pukkaa, toivottavasti ehdin vähän päivittää ennen seuraavia etappeja: muuttoa, matkaa ja valmistumista!

Ylämäestä alamäkeen

Lasken alaspäin viimeisiä kolmea viikkoani töissä. Tämä on toiseksi viimeinen perjantai töissä. Samaa aikaan olen kiihtyneessä opinnäytetyötahdissa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että voin jopa onnistua! Tuskaisimmat viime viikkojen tuntemukset ovat menneet ohi ainakin toistaiseksi ja tiedossa on taas pari päivää (eli viikonloppu), joina saa keskittyä oppariin. Tämä tunne onnistumisesta on todella huojentava, kuin olisi hypännyt takaisin siihen höyryjunaan, jonka viimeisen vaunun kaiteessa vielä äsken vauhdissa roikkui. Nyt voi hetken taas istahtaa junan penkille kunnes taas hiljalleen kohti seuraavaa deadlineä lipuu sinne viimeisimpien vaunujen nurkille... Onpa optimistinen asenne.

Meksikonmatkan lähestyessä suunnittelen taas jo seuraavia matkoja... Lontoo elokuussa, ehkä Pietari talvilomalla 2012, reilireissu ja Portugali kesällä 2012... Ja nyt! Romania ja Azerbaidzan! Ehdottomasti ainakin Romaniaan, mutta myös Azerbaidzan ja Armenia puhuttelevat kovasti nyt... Kyllähän tässä on aikaa miettiä, josko nyt ensin pääsis sinne Meksikoon moikkaamaan murua!

Työt ovat edelleen arvoitus. Viimeisimmän paljastuksen jälkeen olen kuullut uusia juoruja... En nimittäin ole sille kahden kuukauden kesäpestille saanut mitään varmistusta ja huhujen mukaan se johtuisi siitä, että mut halutaankin pitää nykyisellä osastolla! Vaan miten käy - saankohan töitä ollenkaan? STAY TUNED! :D

Tänään ohjaudun opparin ihanaan maailmaan campuksella järjestettävän leirin merkeissä. Otan kannettavan kainaloon ja viittaan Kotlerin iättömiin markkinoinnin viisauksiin. Juon liikaa kahvia. Syön pullaa. Saan silmät kipeäksi. Toivottavasti myös jotakin aikaseksi! Myös lauantaina koululla on avoimet ovet ja uppoudun taas opparin syvyyksiin. Eikös olekin ratkiriemukas tapa viettää viikonloppua? Aikeissa on toki myös spinningiä lauantai ja sunnuntai aamuina sekä juoksua heti kun aurinko paistaa! Sunnuntaina on sukka-apinan askartelupäivä, pakkomielle jonka sain nähdessäni sanan sukka-apina. No onneksi mulla on niin ihania ystäviä, että ne yhtyvät mukaan mun pakkomielteisiin!

Kuva on ainakin googlen mukaan Transylvaniasta. Sinne sinne sinne!!

Paluu Meksikoaiheisiin päivityksiin

Varasimme ja maksoimme perjantaina uuden matkan Meksikoon joulukuussa peruuntuneen tilalle. Nyt kaikki onni ja odotus on taas edessä! Vähän optimismia kaivattaisiin peliin, sillä takaraivossa kuikuilee piiloajatus siitä, jos kaikki menee piloille tälläkin kertaa... Toisaalta on ihan uskomaton olotila! Täysin varma, odottava, innostunut! Mylläävä matkakuume sai energiaa, mutta toisaalta rauhottui kun tiedossa on matka vain kahden kuukauden päässä. Sen sijaan opinnäytetyöminä sai hurjan paniikkikohtauksen tajutessaan, että on TASAN kaksi kuukautta aikaa saada opinnäytetyö valmiiksi, hyväksytyksi ja kypsyyskoe skriivattua! Ei paha, eipä ei... Kaksi kuukautta... Käytännössä yksi. Heippa hei sosiaalinen elämä ja leppoisat illat!

Olen myös kallistanut itseäni yrittäjyyden lupsakalle tielle. Ensin meinasin kirjoittaa, että karulle, mutta sitä saa mitä tilaa ja tilaan mieluummin lupsakkaa. Saattaa olla mahdollisuus saada töitä laskutuksen kautta, kuulun isäni ammoisina aikoina perustamaan osuuskuntaan, jonka kautta en toistaiseksi ole laskuttanut mitään. Istunut vuosikokouksessa lukemassa tilinpäätöstä ja toimintakertomusta. Tilintarkastajalla on hassu tapa hyväksyä kirjanpito, kieli siinä kirjelmässä on kuin poliittista mutkailua, mutta taloudellisin kääntein. Jep.

Jokohan mainitsin joskus, että ilmottauduin naisten kymppiin? No ilmottauduin joskus helmikuussa. Siihenkin on enää alle kaksi kuukautta. Kunto on ihan jees, mutta kestävyys pitkissä matkoissa tai kovassa juoksuvauhdissa ihan hakusessa. Kymppikilsaa en ole vetänyt vielä tänä keväänä ollenkaan, vain lyhyitä 3-6 km lenkkejä tai 3 kilometrin nopeusjuoksua. Lupuksen kanssa lenkillä juoksuvauhti on 9 km / h ja sitä tahtia jaksan sen kolme kilsaa hädin tuskin! Voi kun ei ole aiemmin tajunnut kiristää tahtia... Nyt ei tosin yksinkään lenkkeillessä osaa mennä tuota 9 km / h hiljempaakaan, vaikka ennen menin aina leppoisaa 7 km / h, joka todennäköisesti olisi siinä kymmenen kilsan lenkissä parempi tahti. Kyllä sitä vielä alle kahdessa kuukaudessa ehkä saa itsestään kympin irti.. heh heh! Sain juuri sähköpostin: kesätöitä näiden näkymien mukaan kahdeksi kuukaudeksi, se olis sitten kesäkuun 13 - elokuun 12! Tilanne on tosin täällä niin herkkä, että haetaan vielä varmistusta pestille. Voi näitä jännittäviä aikoja.

Twist it!

Elämä, tuo palasista rakentuva kehyksemme tähän maalliseen tallusteluumme, sisältää what if -elementtejä, wtf-käänteitä, oh shit -pyrähdyksiä ja YEAH twist it -yllätyksiä.

Kukapa ei tykkäis yllätyksistä? Olen tainnut aiemminkin pohtia omaa jäykkää suhtautumistani muutokseen ja sitä kautta yllätyksiin. Silloin totesin, että sen voi lisätä kehitä itseäsi -listan perukoille. Jospa se kuitenkin kutkuttais tuossa alitajunnan ja tajunnan laidalla, keikkuisi sieltä tajunnan ja havainnoinnin maailman puolelle reagointiin vaikuttaen. Keikutikeikuti.

Olen urautunut, eikä edes kevään aurinko sulata näitä pakkautuneen lumen ja jään muodostamia uria. Aika kyllä rikkoo - aikanaan. Rahaa ei virtoina kohise kohti tiliä, työpaikkaa ei mystisesti ilmesty nokan eteen ja polvi protestoi naisten kymppiin treenausta. Se kuus liikuntapäivää viikossa oli sittenkin liikaa, 6 x spinning ja 2 x juoksu. Junnaan myös asuntoasiassa, palo yhteiseen kotiin olis kova, mutta vielä täytyy odotella, sillä yksi niistä elämän kääntyvistä palasista on osoittanut option. Sellaisen asumamahdollisuuden, josta ei voi kieltäytyä! Toteutuminen riippuvainen kuitenkin jonkun muun elämän palasista. Opinnäytetyö kulkee myös iloisesti omissa urissaan, viikot ovat olleet hylkiväisiä ja oonkin mieluummin leiponut, siivonnut ja ottanut jopa nokoset (eilen äärimmäisen murtumisen hetkellä)! Viikonloppuina paine on laskenut, mutta seuraavaan semmaan on vielä aikaa, enkä siksi saa aikaiseksi tehokuuria. Nääsch, kuten työharjoitteluni ohjaaja lohduttavasti sanoo, jokainen lause vie kohti valmiimpaa työtä. Turha siis tuntea huonoa omaatuntoa näistä laiskemmista viikoista.

Sen lisäksi, että oon kulkenut tätä arkea (kuinka KUIVA sana) työharjoittelun, opinnäytetyön ja liikunnan välillä, olen myös ihaillut taidetta ystävän kanssa Kiasmassa ja Lupuksen kanssa Ateneumissa. Laskenut pulkkaa, käynyt muutamalla keikalla, ollut hierottavana ja saanut jälleen mitä mukavampia kihlajaislahjoja, yrittänyt nähdä ystäviä ja nukkunut niin pirun huonosti. Saatiin uudet petivaatteet ja pussilakanat lahjaksi, joten syy ei ole niissä! Kevät alkaa olla siinä vaiheessa, että stressaan tulevasta ja mähän olen aina ollut todella hyvä käsittelemään stressiä... noooot... Soritsu vaan risut ja männynkävyt, ei siihen muu auta kuin aurinkoinen juoksulenkki! Siinä ainakin toivottavasti vois joku käpy lentää! Lentäviä käpyjä lenkkipolulle vaaditaan!

Se väsymys tulee esiin myös harhailevina ajatuksina ja kyvyttömyytenä tuottaa järkevää tekstiä. Onnea sille, joka lukee opparin seuraavan version, jossa kerrotaan käpyjen lentämisestä kylmäkalusteiden ekologisessa ympäristössä!

To build an inner Zen Garden

Salmiakin ja lakritsin tuoksu kävellessä töihin ei aina tarkoita sitä, että päivästä tulee mainio. Toisaalta se saattaa pelastaa huonosti alkaneen aamun. Makeistehtaan naapurissa työskentely on kuitenkin eittämättä positiivinen asia.

Käsitteleekö sitä negatiivisia asioita entistä huonommin silloin kun elämä on täynnä niitä positiivisia asioita? Vai onko niistä keveämpi päästä yli positiivisten seikkojen tuella? Hukkuuko sitä onneen jo niin syvästi, että valittaa jopa veden mennessä nenään sukellellessa siellä onnen seassa? Voiko onneen turtua, vihaa opetella käsittelemään, ärsytyksen peittää ja yrittää jokaisesta vastoinkäynnistä oppia ennen ärähdystä.

Mä olen luokitellut itseni sammakkoihmisiin. Ne on niitä, joilta muutostilanteissa lipsahtaa suusta rupikonna. Jos oikein hillitsen itseäni, niin tiputtelen vain vauvasammakoita, sellaisia oikeastaan aika söpöjä kaksisenttisiä pikkusammakoita. Ne ovat jo inhimillisiä. Niiden esiintymisestä tietää, että on ihminen. Tässäkään kuten monessa muussakaan asiassa ei kannata olla täydellinen, ellei halua työntää ihmisiä kauemmas itsestään. Sammakkoihmisenä tunnen kuitenkin tarvetta kehittää itsehillintääni sammakoideni suhteen sekä kehittää sammakkojen muotoa kannustavammiksi, mutta kuitenkin pureviksi. Tavoitesammakko voisi siten olla sellainen kaksisenttinen vauvasammakko, jolla olisi älyttömän söpö pieni 5 millin kruunu. Sellaisia lipsauttelisin mielelläni.

Ihan kuin liikuntaharrastuksen alussa palautumisaika lyhenee vähitellen niin lyhenee ärsytyksestä palautuminenkin. Yhä nopeammin sitä käsittelee asian ja pyrkii jalostamaan siitä viestin, josta olisi hyötyä seuraavaa kertaa varten. Viestissä tärkeää on kuitenkin se, että suoraan sanoo olevansa pettynyt/ärsyyntynyt/tms, mutta pyrkii samalla kehittämään ja oppimaan tilanteesta seuraavaa kertaa varten. Elämä on kuitenkin yhtä arvaamaton kuin sammakonkutu: siitä ei aina tiedä montako sammakkoa lopulta syntyy. Kaikkeen ei siis voi varautua ja on tilanteita, joissa se rupisammakko hätäisen pidättelyn ja kiukun jälkeen purskahtaa ulos ystävineen. Vasta jälkeenpäin voi päästellä niitä kruunupäisiä pikkusammakoita.

Sammakkoihmisenä, joka haluaa antaa kommenttinsa, mielipiteensä ja yrittää vaikuttaa asioihin, voinkin vain toivoa, että sammakkoni hyväksytään ja ymmärretään. Mieluummin päästän sammakkoni ulos vapauteen, kuin pysyn hiljaa tai valitan hiljaisuudessa. Sammakko käteen!

Sen Zeniläisen puutarhan rakentaisin, jos
1. mulla olisi aikaa
2. jos tosiaan olisi aikaa myös viipotella sen haravan kanssa hiekassa
3. jos tosiaan osaisin istua paikoillani vain haravaa heilutellen rentoutumassa.

Noup, mä en ole sitä arjessa rentoutuvaa tyyppiä. Parasta on pieni kiire, vähän liian suuri työtaakka, hieman liian iso haaste, vähän turhan suuret vastukset, pikkasen liian kova pakkanen, se parhaaseen ja sen yli tähtääminen! Silloin tunnen olevani elossa ja hyödyllinen. Pullataikinaakin pitää tehdä aina kunnioitettava määrä kerrallaan. Ja on niitä kuvia siitä puutarhasta ihan kiva katsoa. Noin niinkuin hetken leikitellä ajatuksella.

Pieni valpas jyskytys silmän takana

Ei johdu aina piilolinssistä joka on kierähtänyt silmän väärälle puolelle. Tämän tapahtuessa en voi olla ajattelematta silmän outoa rakennetta. Tai että olisiko pitänyt ryhtyä optikoksi. Tai menisinkö laserleikkaukseen (johon en oikeasti halua koska näytän niin viisaalta silmälasit päässä - miksi riistää sitä itseltään?). Nyt jyskyttää. Väsymystä luulisin, en jaksa mennä lääkekaapille, koska en toisaalta osaa sanoa sattuuko.

Olen pääsemässä ratkaisun äärelle. Siis ratkaisun jatkosta, tulevaisuudesta. Sehän on tässä suunnilleen törröttänyt silmieni edessä (ja takana). Olenhan kaikki muutkin kesät viettänyt samassa jopissa, nykyisen työharjoittelufirmani tytäryhtiössä. Mikä olisi muuttunut niin, että mua ei taas kaivattaisi kesäksi lorv... siis työskentelemään ahkerasti aurinkoisina kesäpäivinä? Se on hyvä ratkaisu myös reissun kannalta, siihen suuntaan joustavuutta löytyy aina. Lisäksi palkka siellä on noussut joka kesä ja miksei sitä nostettaisi reippaasti ylös nyt kun olen valmistumassa? Olen myös varma, että saisin ujutettua juuri oppimaani työnkuvaani. Voisin myyntiassistentin nimikkeen sijasta tehdä vaikka markkinoinnin hommia ja toisella kädellä silmät kiinni kirjata tilauksia ja tiliöidä laskuja. Kuulostaa hyvältä. Jos tämä natsaa ja miksei natsaisi, niin näyttäisi siltä, että elämä elokuun loppuun asti olisi turvattu.

Olen viime päivinä miettinyt kovasti ihmisten persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä. Sitä, mikä on meissä jokaisessa juuri se oma juttu, se mistä toisen tunnistaa. Olen käynyt myös läpi sitä millaisia olemme joskus olleet ja minkälaisiksi siitä kehittyneet. Olemmeko löytäneet itsellemme entistä sopivamman ympäristön, jossa vapauttaa koko oma persoonansa valloilleen tai löydämmekö itsemme paikasta, joka tuntuu niin väärältä, että itseäänkin joutuu vääristämään. Ajattelin myös hiustenleikkuutani ja sitä kuinka katsoessani peiliin kampaajalla en mielestäni näyttänyt lainkaan erilaiselta, vaikka tukkani oli erilainen. Se tuntui hyvältä, sillä en haluaisikaan olla muunlainen. Samalla se yllätti. No, takaisin siihen yksilöllisyyteen. Mitä enemmän olemme kasvaneet, sitä enemmän olemme jokainen löytäneet sen oman juttumme. Musta on ihan mahtavaa nähdä miten ihanan erilaisia me kaikki ollaan ja hyväksytään toisemme sellaisena! Välillä kuitenkin mietityttää miten hyvin kukin on sen paikkansa ja juttunsa löytänyt vai onko se vääristynyt näkymä...

Mulla on tiedossa suht rela viikko. Pahin kiire on ohi ainakin toistaiseksi ja perjantaina voin jopa ottaa kannettavan töihin mukaan tehdäkseni opinnäytetyötä. Ensimmäinen seminaari on ensi viikolla, joten loppukiriä sitä kohden otan hurjalla vauhdilla ensi viikonloppuna! Opinnäytetyö - mikä ihana tekosyy luopua alkoholista viikoiksi. Juhlattomina viikonloppuina saa uskomattoman paljon aikaiseksi. Viikkooni kuuluu myös rutka annos spinningiä: ma, ti, to, la ja su. Pysyypä vireystasokin ylhäällä oppariviikonloppuna!

Some love to be shared

Näin ystävänpäivän aattona voin todeta "the city is awake, alive and well", kuten Dela kappaleessaan The City. Mun kohdalla se tarkoittaa sitä, että tän pienen kaupungin sunnuntaiaamu on aina erittäin hiljainen. Herätessäni kahdeksalta ulkona ei liikkunut ristin sielua (joka on yksi sanonnoista, joita usein ihmettelen, mutta kuitenkin mielelläni käytän). Itse olin hereillä kiitos päälleni kehräten kömpineen kissan, joka tunkee naamansa kiinni omaani ja kehrää sekä tassuttelee kunnes avaan silmäni ja silitän. Todellinen motiivi kehräämisen takana on kuitenkin se, että heräisin ja antaisin ruokaa.

Aloitin opinnäytetyön ilman katkeruutta, tein alustavan sisällyluettelon ja kirjoitin johdannon. Ensimmäiseen seminaariin on vielä muutama viikko, joten ehdin mainiosti saada aikaiseksi siihen pyydetyt osiot. Olo on loistava! Siihen vaaditaankin yleensä se, että saan aikaiseksi jotakin, jota olen jo pitkään yrittänyt saada. Tätä harmonista opparialoitusta tänä sunnuntaiaamuna ei olisi päässyt tapahtumaan, jos en eilen olisi imuroinnut ja pessyt lattioita, jotka auringonvalon valaisemana paljastavat pöly- ja kissankarvapallerot, riepotellut pillinpätkät, sohvan sisälmykset, eksyneet pähkinät... jne. Niitä tästä koneelta tuijottessani en varmasti olisi saanut sisällysluetteloa järjestykseen - to organise your environment helps you organise your insides.

Olen lähdössä spinningiin, sitten syömään päivällistä rakkaan Lupuksen perheen kanssa, jonka jälkeen saamme kotiimme kaksi kissavierasta ja ystäviä. Sunnuntai, sunnuntai, sunnuntai! Lempipäiväni täynnä mielipuuhiani!

Kiitän ihania ystäviäni läsnäolosta, ymmärtäväisyydestä, kärsivällisyydestä ja siitä, että ollaan kaikki rehellisesti sitä mitä ollaan!

UAE - United Arab Emirates

Viikon ihana reissu kamelimaahan teki terää! Nyt matkakuume porhaltaa entistä kuumemmin sisuksissa, tahtoisin jo nuuhkia Meksikon saasteista ilmaa tai palata takaisin Abu Dhabin Moskeijan matolle. Muista matkakohteista minua lämmittelee kovasti Barcelona, oi uuden suosikkivaatemerkkini Desigualin kotipaikka. Vanhat kunnon interrailajatuksetkin on herätetty, ettekä arvaakaan missä muodossa! Nimittäin häämatkana!

Viimeisenä yönä Dubaissa lähdimme taksiajelulle ensin yökerhoon ja sitten Jumeirah Beachille. Siellä kihlauduimme kello 01.00 23.1.2011. Olen onneni kukkuloilla ja siellä paistaa aurinko niin, että tekis mieli heittää uudet keltaiset feikkiraybanit silmille! Näin hurjat kahdeksan päivää kihloissa olleena olen tullut aina vain iloisemmaksi huomatessani miten iloisia läheisemme puolestamme ovat. Perjantaina juhlimmekin pienimuotoisesti kihlojamme, kuohuvalla ja hyvällä mielellä!

Alkuvuodesta tapahtuu muutenkin kovasti kaikkea, sillä olen jättänyt opinnäytetyöni aiheanalyysin, joka tarkoittaa siis sitä, että aloitan sen EHKÄ huomenna! Odotan edelleen hyväksyvää vastausta koulun nettisovellukseen ja huomenna on viimeinen hyväksymispäivä. Toivon, että analyysi on löytänyt tiensä kohteeseensa, sillä koulumme muutti vuodenvaihteessa uusiin tiloihin. Opinnäytetyön lisäksi tarvitsee handlata työharjoittelu loppuun, niin olenkin opiskelujen loppusuoralla.

Kevät keskittyy myös järkyttävään säästökuuriin! Harjoittelupalkasta ja opintotuesta pitäisi saada kasaan matkakassa Meksikoon. Lentorahat on koossa, mutta alkuperäinen matkakassa tuli onnellisesti SIJOITETTUA Arabeihin. Ei, se ei ollut tuhlausta. Lisäksi pian täytyy säästää myös häihin ja ennen kaikkea häämatkaan! Tietenkin myös välillä heinäkuu 2011 - kesäkuu 2012 olisi kiva tehdä edes pieni matka. Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää valoisalta, vaikkakin työn suhteen olen kevään jälkeen tyhjän päällä...

Vuodesta 2011

Tässä on nyt yli viikko yritetty herätä vuoden 2011 todellisuuteen. Tavoitteet vain siintävät mielessä, vaikka jotain konkreettistakin pitäisi jo tapahtua.

Tällä viikolla pitäisi päättää opinnäytetyön aihe ja jättää aiheanalyysi. Sitä myötä lähtee opinnäytetyö rullaamaan toivottavasti lujaa vauhtia, sillä harjoitteluakin on alle neljä kuukautta jäljellä ja esimerkiksi toukokuu voisi olla oiva aika valmistua. Tässä vain on nyt ihan muutamia epäkohtia... Kuten se, että ONT:n aihe puuttuu TYYSTIN ja se on kuitenkin siinä mielessä merkittävä jos aikoo päästä jatkamaan opintoja Aaltoon maisteritasolla.

Seuraava kysymys on mitä valmistumisen jälkeen? Toukokuusta eteenpäin voisi kiinnostaa jonkinlainen oman alan työpaikka. Työpaikka, jota ei haittaa muutaman viikon Meksikonreissu heti kesäkuun alussa. Työpaikka, josta voi lähteä opiskelemaan jos sattuu pääsemään maisterilinjalle vuonna 2012.

Mitä muuta vuonna 2011? Ehdottomasti muutto yhteen rakkaan Lupuksen kanssa. Vietämme nytkin jo lähes viikon kaikki päivät mun luona, hänen kämpillään en ole yötä edes joka viikko. Ei ole järkeä siinä. Ja pyh, todellinen syyhän on se, että haluan kasata oman pesän hänen kanssaan! Meidän näköisemme pesän.

Kevääksi on siis tiedossa kaikenlaista jännää. Syksy on vielä pimeää usvaa, mutta koitan puhaltaa sitä pois tieltä tasaisesti ajan kuluessa.