In the middle of breakdown

Mun aivoni janoavat räjähdystä!

Sen lisäksi mulla on nälkä, ärsyttää ja tietysti koen vääryyttä tapahtuneen, piru vie.

Ensin odotan kaksi kuukautta kärsivällisesti silloin tällöin muistuttaen olemassaolostani ja työharjoittelupaikan sekä opinnäytetyön kaipuustani. Sitten vihdoin minulle vastataan myöntävästi ja pyydetään töihin alle viikon varoitusajalla.... MIKÄ VITSI! Kuinka hemmetin epäselväksi on jäänyt, että opiskelen vielä ja olen jatkuvasti puhunut keväästä? Kuinka epäselväksi jäi, että aiheanalyysin jättö on 29.10 eli tämän viikon perjantaina KAHDEN päivän päästä??? Odotan toiselta osapuolelta samaa kärsivällisyyttä, kuin olen itse osoittanut. Miksi silti tuntuu litistetyltä ja ahdistetulta, hoputetulta ja kiristetyltä? Koska työnantaja on se päättävä, johtava, dominoiva osapuoli. Niin ja tietysti: se maksava osapuoli. Silti olen pettynyt, että minut asetetaan tällaiseen asetelmaan... Odotetutetaan ensin, eikä tehdä päätöksiä ja kiirehditään sitten paniikissa yksittäisen henkilön kustannuksella! Niin saamarin helppoa. KIEHUTTAA verta siihen malliin, että paistelen kohta sillä munan.

Nyt kuuntelen repeatilla Bob Marleyn Three Little Birdsiä ja nautin hetken olostani lohipastan jälkeen, jonka ihanista IHANIN Lupus valmisti minulle sillä aikaa kun kihisin olohuoneessa. Sitten teen listan ja alan purkamaan. Ei hätää... hengitä.

Vuodenaikaseko

Kuvassa on keskikesä, lämmin ja hyväilevä. Kylmyys on nyt tehnyt kynnyksen lenkille lähtemiseen, vaikkakin tänään aamu oli viimeviikkoisia lämpimämpi ja auringonpaiste houkutteli minut ulos. Viime viikon räntäsateista ja kurjista keleistä johtuen en saanut itseäni ulos kuin kerran! Siksi juokseminen tuntui varmaankin niin hyvältä tänään. Kuitenkin on tullut aika miettiä harrastusta talveksi, aah pikkukaupungin laaja valikoima! En pääse pidemmälle kuin uimahalli ja aerobic- tai kuntopyörätunnit. En ole koskaan harrastanut spinningiä, joten en oikein tiedä onko se mun juttu. Kunnonnoususta rohkaistuna voisin käydä sitäkin kokeilemassa, vaikka vain kertamaksulla ennen kuin tiedän millaista se on. Kaipaan kuitenkin jotain suhteellisen rasittavaa liikuntaa, koska muistaakseni aerobicin ja tanssin yhdistelmätunnit ovat olleet aika kevyitä. Vaihtoehtoisesti olen ehkä vetänyt ne fuskulla läpi :D. Tämän viikon projekti on uimahalli, jonne yritän kovasti hankkia kaveria mukaan saunaseuraksi vähintään.

Koulun osalta syksyn ensimmäinen periodi päättyi juuri. Tällä viikolla pitäisi kuumeisesti lukea tenttiin niinkin mielenkiintoisen kuivakkaa kirjaa kuin "Doing Business in Europe". Se on siis tasan niin mielenkiintoinen kirja, että edelliset kolme kertaa kun olen aloittanut tenttialueen kahlaamisen, olen nukahtanut muutaman sivun jälkeen kirja naamallani. That calls for a serious coffeetime tomorrow. Toinen loppusyksyn oppiaihe on kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät. Suosituksena kurssia varten on noin viisitoista eri kirjaa, joista erikseen vielä suositellaan kymmentä kirjaa. Minulla olisi tuossa hyllyssä kirjastosta lainattu YKSI kirja, jolla ajattelin pärjätä. Tapaamiskertoja olisi kahdeksan, mutta koska yksi kerta on peruttu sekä reissaan Saksaan ja Meksikoon niin pääsen ehkä neljälle tunnille, enkä edes tenttiin! Haha! Uusinnassa tavataan.

Miksi "happiness"?

Herään syksyiseen aamuun kello 05.25. Ulkona voisi yhtä hyvin olla pakkasta ja lunta maassa, sillä on niin pilkkopimeää, ettei mustuuden läpi näe muuta kuin katuvalot. Tänään ilma tarjoaa meille räntää, kylmyyttä ja tuulta. Silti olen onnellinen, tyytyväinen ja ainoa huoleni tällä hetkellä on kurniva mahani. Ymmärrän miksi pääni herää tähän aikaan, mutta mahani sietäisi vielä nukkua!

Onko olemassa sellaisia kausia tai peräti elämänjaksoja jolloin on onnellisempi kuin yleensä ihan vuodenaikojen aiheuttamasta fiiliksestä riippumatta? Välillä tuntuu, että taaksepäin katsottaessa sitä onkin useimmiten ollut paljon onnellisempi kuin on luullutkaan. Elämäni pyörii enemmän tai vähemmän sen ympärillä olenko mielestäni onnellinen nyt ja teenkö sellaisia asioita ja päätöksiä, jotka parantavat onnellisuustilannettani. On pakko myöntää, että en koe itseäni ihmiseksi, joka eläisi tässä hetkessä vaan ennemminkin ihmiseksi, jolla on päämäärä elää onnellisesti nyt ja tulevaisuudessa. Muutenkin päämäärät, tulevaisuus ja suunnitelmat ovat minulle tärkeitä. En kuitenkaan kiellä nauttivani nykyhetkestä ja hetkeen tarttumisesta - joskus vain tarvitsen aikaa pysähtyä niiden äärelle, sillä mieleni liitää jo tulevassa.

Syksyn itseopiskeluksi määrätään hetkessä elämistä! Tulevaisuuden suhteen mieleni on täynnä sanoja, jotka ennimmäkseen liittyvät matkustamiseen ja uuden kokemiseen. Lupuksen syntymäpäiväkakku, jonka aion leipoa, pörrää päässäni herkullisena mielikuvana jostakin upeasta luomuksesta (ja toteutus ei tule saavuttamaan tätä mielikuvaa :D). Syksyn matkat Saksa ja Meksiko, sitten jo saapuva joulu ja loma, loppuvuoden juhlat. Kevään työharjoittelu ja opinnäytetyö, koulun viimeiset punnistukset ja matka kohti työelämään palautumista. Ensi vuoden matkasuunnitelmat: Arabiemiraatit, Lontoo, Barcelona, Egypti, kaikki on vielä mahdollista!

Koen levottomuutta, sillä työharjoittelupaikkani sekä opinnäytetyöni aihe ja toimeksiantaja ovat vielä avoimia kysymysmerkkejä. Tietysti olen lämmitellyt vanhaa tuttua työpaikkaani uudelta osastolta, mutta tilanne siellä on epävakaa. Siitä huolimatta olen onnellinen! Syksyn rentouttava lepsu lukujärjestys rauhoittaa minua, mutta rahanhimossani kaipaan lisää työvuorja, joita ei vain ilmestu jatkuvasta kyttäämisestäni huolimatta, hahaaa!

On my way to boiled egg

Siinä se juuri ostettu hame on, mutta näkyy hieman huonosti! No sama se, tarkoitus oli vain kuvata hyvin keittiökeskeistä viikkoa. Maanantaina keittelin onnistuneesti pari litraa kasvissosekeittoa kukkakaalista ja parista perunasta sekä leipaisin kasan juustosarvia. Siellä on myöhemmin viikolla leivottu toinenkin juustosarvikasa, jonka vein ystäväni syntymäpäiväjuhlille tuhottavaksi. Nams. Eilen teimme rakkaan Lupukseni kanssa jättipizzan ja asunto tuoksuu vieläkin valkosipulille, mmmmm... Tänään minuun iski leipomisvimma, jota en vielä ole tyydyttänyt. Menin aamulla yhdeksältä inventaarioon ja päivästä oli tarkoitus saada muhkea 10 tunnin tuplapalkka, mutta kahden ja puolen tunnin kuluttua minut passitettiin toimettomana kotiin. Se siitä muhkeasta palkasta ja vuokrarahoista! Tämä masentava seikka saa minut janoamaan leipomisen tuomaa lämmintä tunnetta. Tai ruoanlaiton. Yleensä kuitenkin leivonnan :D.

Perjantaina maksoin lennot Saksaan! Siitä tuli taas lentokenttäolo ja innostunut odotus. Reissusta tulee mahtava, meidän saksalainen opettajamme on suunnitellut ohjelman, jossa on tällä hetkellä muutama yritysvierailu, jalkapallo-ottelu (jota aluksi vastustin!), panimokäynti (olutmaistiaisia nams), puistosomplailua ja vielä suunnittelematonta ohjelmaa museoista ja nähtävyyksistä. Alueella johon olemme menossa on myöskin Euroopan kulttuurikaupunki 2010, Rhurin alue, joten sieltäkin löytynee vaikka mitä jännittävää. Oma henkilökohtainen toiveeni oli eläintarha, mutta se ei saanut erityisen paljoa kannatusta... Ihmettelen toki miksei!

Miksi Suomessa myytävä fudge on niin kamalaa? Olen joskus irtokarkkihyllystä ostanut fudgea ja pettynyt kerta toisensa jälkeen. Tällä viikolla Porvoossa oli syysmarkkinat ja ostin sieltä brittifudgea pienen pussillisen. Muutamat maut olivat superherkkua, kuten minttusuklaa, kookossuklaa, after eight ja lakritsi. Kilohinnalla 29,90 ei kuitenkaan älyttömästi eri makuja raaskinut maistella. Muutama meni myös ihan ohi mieltymysten, kuten appelsiinicrisp, toffee ja piparminttu. Onneksi fudge ei olekaan jokapäiväiseen nautiskeluun tarkoitettu, koin valaistuksen luettuani wikipediasta hyvin makean kuvauksen, joka perustui sokeriin, voihin ja maitoon. Brittimyyjä oikaisikin nautintatapaa sen verran, että palasta ei siis haukkailla mielipuolisen kokoisia suullisia vaan veistellään veitsellä ohuita siivuja ja nautitaan niitä esimerkiksi teen äärellä.

Ajatuksissani pyörii lause, että elämää on tämän läppärin ulkopuolellakin ja vaikka näin sunnuntainakin! Sen kuitenkin katkaisee katse ulos: tuulta, harmaa taivas ja sisällekin hiipinyt kylmyys. Varmistun kuitenkin siitä, että elämää on täällä sisälläkin: lämmin kahvikuppi, vuoroin temmeltävät ja nukkuvat kissanuorukaiset sekä seurakseni saapunut Lupus.

Just a perfect day for a banana

Blogi itseensä keskittymiseksi - totally acceptable! Hei ja hyvää huomenta, istun tietokoneen ääressä olohuoneessa, jonne auringon säteet juuri kurottavat. Toinen kissani vetää hiljaisesti tuhisten sikeitä pienessä korissa, jossa se on nukkunut jo pennusta lähtien, ja toinen imeskelee kynsiään sohvan selkänojalla. Siitä pääsee hauska ääni. Aurinko heittää seinälle varjon katosta roikkuvasta kasvista, jonka olen saanut rakkaalta ystävältäni.



Eilinen Roman Schatzin luento sai minut janoamaan kulttuuria ja huumoria! No istuin siis eilen Helsinkiin matkaavaan bussiin kello 7.15. Laukkuni haisi valkosipulille eväsjuustosarvistani ja kahden kahvikupillisen jälkeen väsytti edelleen. Kampissa hain siis kahvia lisää ja suuntasimme luokkakaverin kanssa Uudenmaankadulle Pohjola-Norden seminaariin. Luento ja keskustelutehtävät ruotsiksi liittyivät kommunikoimiseen ja ihmisen suullisesti sekä fyysisesti lähetettyihin viesteihin. Käänsimme siis ruotsivaihteemme päällä ja hulluttelimme rentona pukuporukan joukossa! Lounasaikaan luento loppui ja käväisimme pikaisesti buffetin antimilla, jonka jälkeen jatkoimme matkaa opettajiemme kyydillä Haagaan. Siellä pienen naposteltavan (aaah kylmäsavulohta) jälkeen valuimme täpötäyteen auditorioon, jossa meille esiintyi Roman Schatz, Saksasta Suomeen 24 vuotta sitten muuttanut kirjailija, toimittaja ja ohjaaja. Hersyävän hauska esitys kulttuurieroista, suomalaisista ja saksalaisista sekä kulttuurin käsitteestä erikseenkin, piti mieleni fokusoituna koko kaksi- ja puolituntisen! Kirjoja ehdottomasti lukulistalle.

Bussitkin vihdoin kulkivat sinne perukoille pienen odottelun jälkeen ja keskustassa käväisin vähän vaatekaupoissa... VÄHÄN vain! Sen verran, että tänään Saksan osavaltioesitykseen heitän päälleni uuden hameen :). Ruohonjuuresta hain banaaneita ja hammastahnaa. Päätin, että Saksan matkalta tuon miljoonia hammastahnoja mukanani. Siis miljoonia halpoja saksalaisia ekologisia hammastahnoja.

Onneksi olin hinkannut hanakasti lattiat niin imurilla kuin luutullakin, sillä äiti tulikin kahville saman tien kun pääsin busalla kotiin. Äiti toi reilun kaupan kahvia ja oli tosi söpö. Puhuimme Saksasta ja äidin nuoruudesta Helsingissä, on välillä hassua tajuta, että vanhemmillakin on tosiaan ollut elämä ennen meitä. Siis oikea elävä, liikkuvainen, kiireinen ELÄMÄ. Totesimme, että täytyy muuttaa Helsinkiin. Sitten äiti tulee kanssani teatteriin.

Toivotan banaanikasta torstaita! Tunteeni tätä loppuviikkoa kohtaan ovat ristiriitaiset... Olen henkilö, joka säästää ruoan herkkupalan aina viimeiseksi. Tämän viikon kirsikka kuitenkin on 18 tuntia töitä. Huomenna suunta on synttärikalaaseihin Helsingissä ja voi juku, että siitä tulee hauskaa! Tiedossa esimerkiksi perinteistä kakun leivontaa yhdessä. Lauantaina käynnistyy työpyrähdys 14-22 ja sunnuntaina se jatkuu 8-18. Porkkanana tuplapalkka. Nyt heitän ylleni juoksupökät ja huudin sekä lentävät lenkkarit. Tänään testataan taas tarvitsenko pian mieltä ylentävän hikipannan. Kaunis aurinkoinen syksy, mutta kylmähän se on.