Lontoon ensivaikutelmat olivat odotetusti ystävällisyys ja kohteliaisuus. Mitä nyt lentokentällä ensin vähän hukattiin matkalaukku, jota ilman olimme jo hakemassa junalippuja. Onneksi se sitten valkoisia puhelimia käyttämällä kuitenkin löytyi. Ensimmäinen junamatka oli väsynyt ja hidas, ilmeisesti joku oli jossain päin Lontoota hypännyt raiteille ja se hidasti junan kulkua suunnattomasti. Perillä Richmondin alueella olimme aika myöhään illalla ja päätimme vielä kävellä hotellille, joka olikin sitten suhteellisen kaukana juna-asemasta. Löysimme kuitenkin perille, varaukset olivat kunnossa ja hotellin aulasta löytyi Ben & Jerry'sin jäätelöautomaatti! Kaupunginosassa oli myös Ben Jerry's jäätelöbaari, mmm...
Söpöjä hymyileviä mummoja, myös happamia mummoja. Doubledeckereillä liikuimme päivittäin, yläkerran etuistuimista näki loistavasti kaikennäköistä ja muutamina päivinä istuimmekin huviksemme bussissa erilaisia reittejä nähdäksemme kaupunkia. Hautausmaat eivät olleet yhtä piristäviä kuin Meksikossa vaan oikeasti jopa vähän pelottavan näköisiä paikkoja isoine muureineen ja aitoineen. Puistoja oli hemmetisti. Esimerkiksi Hyde Park oli valtava ja monipuolinen, ihmiset kulkivat myös metrolla päästäkseen lenkkeilemään Hyde Parkiin. Suihkulähteitä, istutuksia, lampi, vesilinnut, Speakers' corner ja kahvilat, sieltä löytyi kaikkea. Istuimme piknikillä tai kiersimme muuten vain, ruokimme vesilintuja ja oravia. Sellaista leppoisaa kaupunkilomailua. Kävelyä kertyi päivien aikana jalkojen pakottamiseen asti.
Harrods on tavaratalo, jossa todella tulee epämukava olo. Siitä huolimatta siellä oli kaikkea ihanaa, kuten pehmoeläimiä, herkkuja ja vaatteita. Itse talo oli kuin marmorista muovattu, ylellinen, yläluokkainen, häpeilemätön. Se piti nähdä ja sieltä ostimme jopa pikkuauton ja golfpallon. Hyvä! Saatiin Harrodskassit, joita heilutella turistimaisesti.
Söimme joko ravintolassa pastaa, pizzaa, purilaisia tai ostimme kaupasta omat eväät. Mitä on englantilainen ruoka? No aamiainen tuli hotellissa tutuksi, pekoni, kananmunat, pavut, kuumat tomaatit, herkkusienet, murot, jogurtit, croisantit... Sellaisia ravintoloita, joista olisi löytänyt jotain paikallista, ei vain yksinkertaisesti ollut nähtävissä. Keskustasta löytyi paljon italialaisia paikkoja ja pikaruokaloita, mutta paikallista ei oikeastaan löytynyt. Jopa oluen maistaminen osoittautui hankalaksi, kaupasta maistoimme kolmea erilaista olutta, joista emme sitten lopulta pitäneet yhdestäkään, haha!
Kaikissa kaupoissa ja kioskeissakin oli jo itsepalvelukassat. Neuvoimme paikallisia bussiaikatauluissa, McDonald'sin ja teatterin etsimisessä, olimme varsinaisia karttaihmeitä ja bussisysteemi aukesi kyllä lopullisesti kun sompailimme jostain Earls Courtin pysäkiltä Richmondiin. Kaduilla meni välillä auto, jossa oli ns. "liikkuva turvakamera", what?? Botox-huulia ja rahaa kerjäävä äijä Sohossa (joka lupasi käyttää rahat huumeisiin ja alkoholiin, ei missään nimessä teehen ja leipään). Tupakka maksoi aina yli 5 puntaa eli lähemmäs kuusi euroa. Pienessä Ambassadorteatterissa kävimme katsomassa ihanan Stompin, jossa Lupuksen viereen liimautui aivan liian lihava mies istumapaikalleen. Vanhan pienen teatterin istuimet eivät ole suunniteltuja 2000-luvun ylipainoisille. Siitä huolimatta näytös oli mahtava, tunnelma pienessä teatterissa oli tiivis ja aktiivinen. Phantom of the Operan kävimme katsomassa paljon suuremmassa Her Majesty's Theatressa, joka oli varmaan neljä kertaa Amassadortheatren kokoinen suuri teatteri. Sieltä saimme halvimmat paikat katonrajasta aivan takaa. Siitä huolimatta esitys oli vaikuttava äänitehosteineen, älyttöminen lavasteineen ja pukuineen. Musiikki pauhasi ja lavalle ilmestyi kartanon rappuset tai hautausmaa, joki tai teatteri.
Lontoossahan autot kulkivat aivan väärällä kaistalla koko ajan! Tästä aiheutui auton alle jäämistä jatkuvasti, sillä viikossa ei oppinut, että autot kulkevat vastakkaisilla kaistoilla kuin Suomessa. "Jaa, ei tule ketään, yli vain", pikainen vilkaisu toiseen suuntaan ja KÄÄK. Kaduilla näimme myös yhden cityketun ja kyltin, jossa kerrottiin, että koiran ulosteen siivoamattomuudesta voi saada sakkoa kevyet 1000 puntaa. Siistiä sen olla pitää!
Ja siistiä olikin. Kew Royal Botanic Gardens oli siisti, jättimäinen ja helposti lähestyttävä puutarha. Isoja kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja ympäri maailman, jättimäisiä lumpeita lummetalossa, isoja puita, bambuja, japanilaisia rakennelmia ja vaikutteita eri maailmankolkista. Teki vain mieli istua ja imaista itseensä tuoksuja ja kasvien sekä puiden luomaa rauhaa. Muurien ulkopuolella oleva hektinen kaupunki unohtui kun katseli erilaisia bonsaipuita, tuoksutteli ruusuja ja kuvasi tonttua sienien juurella. Jo sisääntulo puutarhaan oli lämmin, suloinen mummo lipunmyynnissä oli kuin teetä ja hedelmäkakkua, lämmintä ja makeaa. Hinnat kahviloissa olivat tietysti taivaissa, mutta eväät olivat erinomaisia, esimerkiksi parasta koskaan syömääni perunasalaattia. Koko päivä oli aurinkoinen ja sateeton, kuten ensimmäiset päivät muutenkin olivat. Viimeisinä neljänä päivänä tuli kuuroja ja ajoittain satoi kunnollakin. Esimerksi Tower Bridge oli juoksunähtävyys, muutama vesipisarainen kuva ja märät vaatteet (sadetakista huolimatta). Silloin tuntui Lontoolta. Punaiset bussit täyteen ahdettuina sadetta pakoilevia turisteja ja paikallisia.
Kävimme myös Lontoon eläintarhassa, jossa oli leijonia, kirahveja, pingviinejä, apinoita, gorilloja ja mitä ihmeellisimpiä matelijoita sun muita elukoita! Olin aivan onnessani sillä eläintarhavisiitti oli toiveeni ja olin haaveillut siitä jo kuukausia. Eksoottisia eläimiä! Adoptoin etukäteen eläintarhasta kaksi apinaa, joista on kuvakin tuossa alla, katsokaa sen pieniä rakkautta kaipaavia silmiä, voi!
Kaiken kaikkiaan mahtava reissu. Ja kallis. Ei ole ilmaista syödä, asua ja huvittua Lontoossa. Mutta se on sen arvoista!
