Dubai, Abu Dhabi, Ruwais

JUST NAME IT! Mulla on älytön matkakuume ja perhoskoiria vatsanpohjalla kutkuttelemassa. KOHTA ihan KOHTA lentokentälle... Okei laskettavia päiviä on vielä 16, joten en voi hurrata vielä edes kahden viikon rajapyykkiä. Matka hiipi mieleeni kun aamulla kävelin töihin tiheässä lumisateessa. Vaikka lunta sateli rauhaisasti, oli se kuitenkin niin runsasta, että näkökyky kärsi ja lumen sulettua hiuksiin ne muuttuivat veteläksi mytyksi otsalle. Aah.

Jospa pian saisin lyhyen tukan, ajatus, joka samanaikaisesti pelottaa ja kiehtoo minua. Se askel on otettava pian, sillä olen ensinnäkin kyllästynyt viisi vuotta täyttäneeseen rastatukkaani (vaikka tiedänkin, että sitä tulee ikävä, mun leijonanharja) ja toiseksikin se alkaa olla tiensä päässä, harventunut rastaharjani... On saatava tilalle lyhyt, mutta ytimekäs miniharja, joka ainakin jättää karjaisulle enemmän tilaa! Mutta mistä? Näin viiden vuoden kampaajattoman vuoden jälkeen en yksinkertaisesti tiedä kenen käsiin luottaisin hiusten lyhentämisen, kuka tekisi sen toivomallani tavalla? Ajattelin Cameleonia ja Ekosalonki Cieloa. Kunhan vain saan aikaiseksi niin käyn kysymässä putiikeista mielipiteitä. Jos minut siis tammikuun tienoilla nähdään hengailevan sisätiloissakin iloisesti pipo tiukasti päässä ja näytän erehdyttävästi syöpäpotilaalta niin voimme päätellä hiustenleikkuun epäonnistuneeksi. Haha! Pitääkin hankkia uusia hattuja...

Spinning on tauolla vielä vähän päälle viikon. En kestä tätä liikunnan puutostilaa! Joten sain heti flunssan. Tämäpä vasta onkin mukavaa. Viikon illat olenkin kökkinyt sisätiloissa ja yrittänyt suurelta siivoushimoltani ottaa rennosti. Siinä sivussa tietenkin laittanut vähän ruokaa, pessyt pyykkiä, tiskannut, hinkannut liettä puhtaaksi ja keittiön kaakeleita... Siis ainakin melkein röhjöttänyt sohvalla peiton alla, no ainakin tunnin tai pari. Alennusmyynneissäkin pyörähdin, mutta ne eivät jotenkin taida olla ihan mun alaa. Tonkia ihmisjoukossa epämääräisistä kasoista löytöjä, kaikki väärää kokoa. Ei ainakaan täällä pikkukaupungissa. Ei sitä rahaakaan tosin ylimääräistä ole, huh heijaa ensi vuoden ihania tinkimättömiä kuluja: matkakassa arabeihin ja lennot + matkakassa Meksikoon. Iloisesti lennot ovatkin pari sataa kalliimpia kesällä kuin nyt joulukuussa olivat, joten se pari sataa ja matkakassa pitää säästää mun hurjista tuloista! Elän kuin kroisos opintotuella ja säälittävällä n. 30 euron PÄIVÄpalkalla (7,5 h/päivä). Toukokuussa saattaakin olla paniikin paikka kun jään työttömäksi. Hihhih. Eipä se kauheasti eroa tästä pikkupalkasta!

Lounasta!

Päivät, joina katson eri kokoisia ja näköisiä joulukuusia

Huusin talon ohi kävellessäni "kato miten upea joulukuusi! Tuollaisen mäkin haluan!" Joulukuusi kuin muumeista, ulkona, isona ja ylväänä - pysyvänä. Se joulukuusi, jonka minä tunnen, haetaan aina omasta metsästä. Se on aina vähän raasu, jostain puolelta harvanpuoleinen ja vähän vänkyrä. Se ei välttämättä pidä kuusenkynttilöistä, mutta aina sen saa koristeltua. Sen elämä kuitenkin lakkaa joulun jälkeen. Päätin, että kun omistan oman kartanoni, istutan pihalle olohuoneen ikkunan eteen kuusen, joka saa kasvaa joulukuuseksi vuodesta toiseen! Koristelen sen sitten hassuilla koristeilla kuten muumit. Muumit eivät varmaankaan siksi juhli joulua (siis talvehtimisen lisäksi), että heillä tuntuu olevan joulu aina muutenkin :).

Olen keksinyt itselleni jo muutamia perinteisiä ja uusiakin jouluaskareita. Piparkakkutaikinan teinkin jo eilen, mutta aattona aion vielä leipoa niistä pipareita. Lisäksi haluan joulupuuron jämistä tehdä karjalanpiirakoita. Joka jouluna askareisiini kuuluu myös joulukuusen koristelu ja hautausmaalle käveleminen (muut haluavat mennä autolla). Haen myös puita saunaan, autan pöydän kattamisessa, teen munajuustoa ja laitan lahjoja kuusen alle. Kaikkea sellaista pientä mukavaa. Joskus myös haemme kuusen yhdessä. Vietämme joulua lapsuudenkodissani, joten tapaan myös kävellä kylänraitin ja myös lapsena moneen kertaan sahatut metsäreitit ja kalliolla kiipeilyt. Perheen kanssa pelaamme lautapelejä myöhään, nukumme myöhään ja hengailemme pyjamissa pari päivää putkeen ulkona liikkumista lukuunottamatta. Sauna! Tietysti myös sauna, kaikkina mahdollisina päivinä, aamulla, illalla, milloin tahansa! Tänä vuonna pääsen maalle hieman viime vuotta aikaisemmin, joten jo torstaina voi aloittaa pyjamaahengailun!


Tämän viikon arki sisältää lahjojen pakkausta ja loppusilauksia sekä spinningiä joka ilta, sillä sinne ei pääse joulutauon takia kahteen viikkoon! Tämä fakta järkytti minua ja vasta takaisin saamiani vatsalihaksia syvästi. Ensi viikolla aionkin korvata sisäpyöräilyn pulkkailulla ja luistelemalla ystävien kanssa.


Rauhallista Joulua kaikille!

Moneltako aurinko nousee?

Mietin sitä nyt kello yhden aikaan kun huomasin auringon säteiden vihdoin paistavan ikkunasta sisälle. Ikkuna on tosin puoleen väliin lumen peitossa, vaikka olenkin toisessa kerroksessa. Iltapäivällä kun kipitän kotiin, niin se on jo aikaa sitten laskenut. Tai siltä ainakin tuntuu. Viikonlopuissa, näissä uusissa VAPAISSA viikonlopuissa, onkin se ihana puoli, että pääsee ulos vielä aurinkoiseen aikaan! Työvuorot kaupassa tuntuvat jo niin kaukaiselta menneisyydeltä, vaikka siitä on vain kuukausi. Tuleviksi viikonlopuiksi on tiedossa reissut Tampereelle ja Turkuun. Peruuntunut Meksikonmatka siirtyy alustavasti kesäkuulle, mutta jo alle kuukauden päästä saatamme olla lentämässä kohti Arabiemiraatteja! Onni onnettomuudessa, sillä ilman Meksikonmatkan lykkääntymistä en olisi ehtinyt käydä siellä vielä kun löytyy majoitus.

Sain päästellä spinninghöyryjä vasta perjantaina, mutta kylläpä tuntui hyvältä! Täysillä alusta loppuun, alkaa se polkeminenkin jo luonnistua, edistystä jäykästä liikkeestä. Saunavuoro Lupuksen luona kruunasi perjantain, siihen kun yhdisti muutaman oluen niin taju lähti ennen kuin elokuva ehti päästä vauhtiin. Lauantaiaamuna sain tietää tulleeni isosiskoksi, pikkuveli tuli :)! Siinä meinasi aamumunkki mennä väärään kurkkuun kun ei kyynelehtimisestä meinannut tulla loppua, haha aika koominen näky uskoakseni :D. Mummi ja vaari kävivät kahvilla joulutuliaisten kanssa, en varmaan itse ollut vielä tarpeeksi herännyt, koska jutun taso oli kymenlaaksolaisenkin tasolla jo aika pilvissä. Samaan ovenavaukseen tuli Meksikonnöpsömme, jonka luokse oli tarkoitus mennä reissaamaan. Epänormaali yhtälö, että meidän matkamme sinne peruuntui ja hänelle tuli pakottava syy tulla Suomeen muutamaksi viikoksi... Ikävä oli jo kova, joten pokassa oli vähän pitelemistä kun mummi ja vaari ryystivät kahveja tarinoineen. Jotta Suomeen paluu kävi vielä totisemmaksi, lähdimme kaveriporukalla pulkkamäkeen, siellä nähtiin pulkkavoltteja, ilmalentoja, erilaisia pulkanmenettämisiä, allekirjoittanut törmäsi puuhun (jalassa nätti mustelma) ja vähän jopa lumessakin painittiin Lupuksen kanssa. Kämpillä kylmyyttä ajettiin pois minttukaakaolla ja glögillä.

Heräsimme huurteiseen sunnuntaihin vähän jähmeinä ja syytän riisipuuron pohjaanpalamista siitä... Maku oli hyvä, mutta kattilan uusi pohjakerros ei! Hitaan aamupalan jälkeen lähdimme nöpsän kanssa kiertämään kaupungin pikkukauppoja ja ottamassa lumisia kuvia meksikolaisia varten. On se niin pirun ihmeellistä kylmää, valkoista ja märkää. On se. Polveen asti kahlatessa. Iltapäiväksi ja illaksi mentiinkin pitsadeiteille kavereiden kanssa, tehtiin superpitsaa, johon tuli erivärisiä paprikoita, tuoreita herkkusieniä, sipulia, tomaattia, chiliä, oliiveja ja meidän eksklusiivisiin paloihin myös chevreä mmmmm...

Tänään olo on superjees! Mentiin eilen nukkumaan siinä puoli kymmenen aikaan, kuten kaikki muutkin kunnon kansalaiset, joten ei tehnyt pahaa herätä puoli kuudelta. Töissä on ollut lörppäpäivä eli hiljaista. Isäni, joka toisen poikansa juuri sai, hakee minut töistä pientä kääpiötä katsomaan. Mukana mulla on pieni pipo, jos vaikka tulee kylmä sairaalasta lähtiessä! Oon vähän huono nimenomaan vauvojen kanssa, mutta se aina helpottuu kun niistä kasvaa lapsia, joilla on tukkaa ja raajoja kuten meillä isoillakin ihmisillä. Silti olen innoissani tämän uuden perheenjäsenen suhteen! Voisin kuvailla meidän perhettä vähintäänkin sekavaksi: äidillä kolme lasta, joista mun sisko on omaa isääni edeltäneen miehen kanssa ja minä & kaksosveljeni tietysti isän kanssa. Isällä on siis meidät ja nyt tämä uusi kääpiö äitiä seuranneen naisystävän kanssa. Meitä on siis kolmesta eri kokoonpanosta, aah tätä elämän monipuolisuutta ja muuttuvia käänteitä. Nyt on askartelun paikka.

Lumipalloja

Lumipalloja ei ole Meksikossa. Emme ole mekään. Finnairin ja Madridin lakot jättivät rajalle, tartuimme seuraavaan vaihtoehtoon: hetkeen. Lauantaina taidenäyttelyihin, syömään, juomaan ja hotelliin yöksi. Sunnuntaina jättiaamiaisen (mmm hotelliaamupala...) jälkeen innokasta shoppailua, väsynyttä kikatusta, huonoja vitsejä matkan peruuntumisesta ja seuraavien matkojen suunnittelua. Koko aihe on onneksi ylikäsitelty niin hostimme, vanhempieni, ystävien ja työkavereiden kanssa, että se ei jaksa kiinnostaa enää. Elämä ei ole tiukkaan ladottu tiiliseinä, vaan enemmänkin epämääräinen tiilikasa, kyllä se matka sinne mahtuu. Kaikesta ikävästä seuraa myös jotain hyvää: matkan peruunnuttua palasin työharjoitteluun, joten kertyvät päivät voin käyttää vapaana ensi vuonna. Matkakohdekin väreilee jo mielessä ja enää odotetaan kutsua... kamelimaailmaan! (Tosin himoitsemani kameliratsastus ilmeni yllättävän kalliiksi, joten saatan tyytyä katselemaan kameleita...)

Muutamia vuosia sitten aloitin ensimmäisessä omassa asunnossani tradition itsenäisyyspäivän glögikokoontumisesta. Se kuitenkin katkesi myöhemmin, mutta palasi lämmöllä mieleeni kun mietin mitä kaikkea hauskaa näille peruuntuneille reissuilloille keksisi! Tähtitorttujen leivontaa, linnan juhlien arvostelua, lämpöä, kynttilöitä ja ystäviä! Saatiinkin runsaasti vieraita kestittäväksi ja kukin toi oman osansa kylmän asuntomme lämmittämiseen, huonelämpötila 16 c! Patterit on kyllä päällä, mutta ne lämmitävät ilmeisen huonosti. En mitään 24 astetta kaipaakaan vaan normaalia 19-20 astetta, se tuntuis jo inhimilliseltä!

Maanantaina Lupus teki riisipuuroa. En ole koskaan ollut erityisesti riisipuuron ystävä, mutta tämä vasta oli hyvää, niin mehevää ja pehmoista! Sitä jäi muutama kauhallinen jäljelle, joten eilen tehtiin sitten yhdessä lopusta karjalanpiirakoita. Niistä tuli niin hyviä, etten ehkä enää koskaan voi ostaa kaupasta valmiita, niitä ei voi verratakaan ihaniin uunituoreisiin ja rapeisiin omatekemiin piirakoihin. Sitä puuroa pitää siis opetella keittämään itsekin, että saan tehtailtua piirakoita toistekin... :D

Vieroitusoireita spinningistä. Eilen piti päästä viikon tauon jälkeen polkemaan 1 ½ tuntia, mutta tunti peruttiin. En huomannut peruutuspuhelua, koska shoppailin hieman innokkaasti apteekissa vitamiineja, kalkkia, piilolinssinestettä ja ekologista kasvorasvaa talveksi (joka piti tilata tukusta)... Tulen aina hulluksi apteekissa. Virtaa on kulutettavaksi, mutta tämän ja huomisen päivän suhteen näyttää huonolta. Tänään on nimittäin tiedossa vuoden ensimmäiset ja viimeiset opiskelijabileet! HAHAHA, kyllä se opiskelijan elämä on yhtä juhlaa, kävin enemmän opiskelijabileissä silloin kun en edes opiskellut. Tänään kuitenkin on juhliin vilkaisun aika ja torstaina varmaan voikin miettiä, että kannattiko. Ah ihanainen VAPAA torstai. Jollain tätä viikkoa piti keventää, kolmepäiväinen työviikko olis ihan jees.

Joulukuun ostoslistalla on päiväpeitto (rakkaat söpöt kisumisut ovat raadelleet nykyisen sisukset esille), lehtiroskis/paperiroskis, purnukoita keittiöön, valokuvia ja kehyksiä... Siis toisin sanoen sisustushimo iski, kun kotia ei päässytkään pakoon. Vauhditin joulutunnelmaan virittäytymistäni sinitarran ja vanhojen joulukorttien avulla. Osaan korteista kirjoitin pienen joulusanoman, Lupus ne jo luki :). Heitin hiljaiseloa viettäneeseen aaltomaljakkoon pienen valosarjan, pyyhin pölyt ja levitin asuntoon kynttilöitä. Nyt mulla on myös joulukalenteri, jonka luukuista tulee söpöjä tyyppejä joka päivä! Suklaalle EI - töissä on tullut ähky ja ällötys tuotelanseerauksesta ylijääneiden suklaiden takia... PUUH! Joulusiivoonkin liittyy hassu juttu siitä kuinka mattoja ulos viedessäni jätin avaimet ja kännykän kotiin. Siitä seurasikin seikkailu ulkona ballerinoissa, villatakissa ja ihme kyllä kaulaliinassa! Onpa lykky, että meillä on sisällä niin kylmä, että on käytettävä kaulaliinaa.

Veljeni kysyi viime viikolla kirjoitanko blogia. Vastasin iloisesti, että kyllä, kunnes hoksasin, että mun blogihan ei pyöri minkään sen kummoisemman teeman kuin oman itseni ympärillä. Veljeni sen sijaan on tunnettu vahvoista mielipiteistään, kriittisestä suhtautumisestaan, keskustelusta väittelytyyliin... Sanoisin, että hänellä on aikaa ajatella kriittisesti kaikkea. Musiikki, uskonto, filosofia, politiikka ja lainsäädäntö. Nämä kaikki ovat oivallisia keskustelunaiheita. Uskonnosta hän kirjoittaa blogiaan. Mietin miksi minä en keskustelevasti kirjoita jostakin isommasta teemasta? Erona on tietysti se mitä blogillaan haluaa. En kaipaa kirjoituksillani sen kummempaa huomiota ja blogini on suunnattu ystävilleni. En ole edes julkisesti jakanut linkkiä kuin yhdelle ystävälleni ja Lupukselle. Veljeni Leijonamielellä sen sijaan saattaa olla tavoite vaikuttaa asioihin kirjoituksellaan ja ennen kaikkea luoda keskustelua. Itse koen tämän äärimmäisen väsyttäväksi kun ajaudun tähän Leijonamielen kanssa, mutta pohjimmiltaanhan keskustelu ja kritisoiminen on vain hyvä asia. Syy lienee siinä, että pitelen käsissäni lankoja ja keskityn niiden ohjaamiseen. On opiskelu, työt, taloudenhoito, Lupus, ystävät, kissat ja liikunta. Veljeni oleskelee vapaaneuvoksena, eli on työtön, ei opiskele eikä liioin hoida talouttaan. Minulle riittää se keskustelu, jota käyn niin töiden kuin opiskelunkin osalta kehittävästi ja kriittisesti. Sen jälkeen vaihdan vapaalle, enkä jaksa väitellä. Silti tämä lyhyt juttutuokio (jossa veljeni selkeästi oli huomioinut uupumukseni eikä hakeutunut väittelyyn) sai minut miettimään teemoja, jotka minua kiinnostavat. Sehän on kuin uravalinta. Yritän tietoisesti vastustaa urasuunnittelua, kiinnostuksenkohteiden määrittelyä - siis minua itseäni? Kuka olen ja mikä minua kiinnostaa? Siinä vasta teema, joka ei vain kiinnosta.

Vuoristorataa pitkin

On vaikeaa pysyä kärryillä siitä mitä ympärillä tapahtuu, vaikka suuntaviivat ovat jokseenkin ennalta piirrettyjä. Kyydissä on kuitenkin helppo pysyä kun muistaa pitää kiinni aiemmin havaituista kaiteista ja pitää turvavyön kiinni. Sit voikin vain rullata, rullata, rullata... Yrittää muistaa hymyillä ja unohtaa stressi.

Työharjoittelu on lähtenyt käyntiin rivakasti, mulla on jo erinäisiä projekteja ja tuntuu, että todella saan aikaiseksi jotain ITSENÄISESTI ilman, että jokaiseen asiaan tarvitsee apua tai tukevaa mielipidettä - osaan päättää myös itse. Kiitos siitä annetusta vallasta! Päivät, viikot ja jopa kuukaudetkin (?) tuntuvat menevän nopeasti ja viimeisen kirjoituksen jälkeen olenkin suorittanut lähes koko teoriaopiskelun loppuun, käynyt Saksan Dortmundissa ja valmistautunut ensi viikolla koittavaan Meksikonmatkaan. Saksan suhteen päässäni pyörii minuun jo aivopesty lause "Saksa on paska maa", mutta ei se ole! Onko paskoja maita edes olemassa vaiko vain erilaisia? No kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota todettakoon, että Saksassa on loistava raideverkosto, huonosti englantia puhuvia kansalaisia, herkullisia oluita, mukavia ihmisiä, HALPOJA kenkiä, turkkilaisia, nuorisohostelli (jonka asukkaiden keski-ikä oli ~45-v), jouluhulluja kaupunkeja, edullista viinaa, kallista tupakkaa, pirusti jalkapallofaneja ja välillä hieman vanhanaikainen meno (puhelinkoppeja, visan toimimattomuus, langattoman verkon olemattomuus...).

Tällä ja ensi viikolla pakerran vihoviimeiset teoriaraportit! Yksi tuotekartoitus ja oppimispäiväkirja pitäisi saada valmiiksi, ei kovin paha. Panikoidaan sitten opinnäytetyön tullessa ajankohtaiseksi. Lisäksi hankin rokotteen A-hepatiittia vastaan, vierailen siskolla, näen isääni sekä ystäviäni... siis elän normaalia elämää. Nyt mielessäni häilyy kuva pakkaamattomasta repusta, jonne ängen kengät, housut, sukat ja topin pian alkavaa spinningiä varten. Toivottavasti tulee hiki, koska ulkona on kasoittain lunta ja kylmä!

(Valokuva on otettu Dortmundin jalkapallostadionilta 19.11.2010.)

Lämmintä syksyyn

Tarkoittaen lämpimiä ruokia! Aah keittoja, uuniruokia, wokkia, mitä tahansa LÄMMINTÄ! Lohikeiton valmisti Lupus, josta löytyykin jatkuvasti uusia uskomattomia taitoja ja piirteitä. Itse en kovinkaan ole käsitellyt kalaa ruoanlaitossa, mutta nyt sitä ollaan syöty urakalla. Sellaisesta 1,5 kiloisesta lohifileestä riittää aika paljon syötävää... Viime viikolla siitä syntyi jättimäinen satsi lohikeittoa, sitten vielä lohipastaa. Tänään loput pakkasesta otetut lohet laitetaan lohilaatikkoon. Lämmittää jo pelkkä ajatus uunin päälle laittamisesta: se lämmittää mielen ja asunnonkin.

Kissat sen sijaan vetävät samalla mätöllä vuodenajasta toiseen. Sterilisoiduille kissoille tarkoitettua kuivamuonaa, vaihtelevia purkkiruokia, sydäntä sekä vaihtelevia (lue alennuksessa olevia) lihoja kuten kanaa, possua ja nautaa. Näin pitkästä aikaa palvelutiskissä tarjolla kokonaisia silakoita ja nyt täytyy päästä kokeilemaan niiden menekkiä! Viimeksi Vincent hylkäsi silakat, mutta katsotaan millaista jännittävää kilpailua Shaman saa tilanteessa aikaiseksi.

Palatkaamme vielä myös edelliseen blogipostaukseen. Ilmeinen ketutus asian osalta on ohi ja olemme siirtyneet (ketkä me??) muutoksen hyväksymisvaiheeseen. Tällä tarkoitan siis muun muassa sitä, että työharjoittelu alkaa osa-aikaisesti ensi viikon tiistaina ja jatkuu täysipäiväisenä joulukuun toiseksi viimeisestä viikosta eteenpäin. Ensijärkytyksen jälkeen olenkin yllättävän innostunut! Pakko sanoa, että useinkin mut yllättää tällainen ensijärkytyksen ja sen jälkeisen innostumisen prosessi. Sitä käy jatkuvasti! Pitäisiköhän siis kenties opetella kohtaamaan vahvat muutostilanteet jotenkin muutoin kuin "HELL WITH THE NO" -asenteella. Samaan itsensä kehittämisen syssyyn vaan, jota ei kuitenkaan koskaan - ainakaan ajatuksella - tule tehtyä. Ennemmin vain ohimennen virheistä oppimalla edes vähän kerrallaan ja toiston avulla.

In the middle of breakdown

Mun aivoni janoavat räjähdystä!

Sen lisäksi mulla on nälkä, ärsyttää ja tietysti koen vääryyttä tapahtuneen, piru vie.

Ensin odotan kaksi kuukautta kärsivällisesti silloin tällöin muistuttaen olemassaolostani ja työharjoittelupaikan sekä opinnäytetyön kaipuustani. Sitten vihdoin minulle vastataan myöntävästi ja pyydetään töihin alle viikon varoitusajalla.... MIKÄ VITSI! Kuinka hemmetin epäselväksi on jäänyt, että opiskelen vielä ja olen jatkuvasti puhunut keväästä? Kuinka epäselväksi jäi, että aiheanalyysin jättö on 29.10 eli tämän viikon perjantaina KAHDEN päivän päästä??? Odotan toiselta osapuolelta samaa kärsivällisyyttä, kuin olen itse osoittanut. Miksi silti tuntuu litistetyltä ja ahdistetulta, hoputetulta ja kiristetyltä? Koska työnantaja on se päättävä, johtava, dominoiva osapuoli. Niin ja tietysti: se maksava osapuoli. Silti olen pettynyt, että minut asetetaan tällaiseen asetelmaan... Odotetutetaan ensin, eikä tehdä päätöksiä ja kiirehditään sitten paniikissa yksittäisen henkilön kustannuksella! Niin saamarin helppoa. KIEHUTTAA verta siihen malliin, että paistelen kohta sillä munan.

Nyt kuuntelen repeatilla Bob Marleyn Three Little Birdsiä ja nautin hetken olostani lohipastan jälkeen, jonka ihanista IHANIN Lupus valmisti minulle sillä aikaa kun kihisin olohuoneessa. Sitten teen listan ja alan purkamaan. Ei hätää... hengitä.

Vuodenaikaseko

Kuvassa on keskikesä, lämmin ja hyväilevä. Kylmyys on nyt tehnyt kynnyksen lenkille lähtemiseen, vaikkakin tänään aamu oli viimeviikkoisia lämpimämpi ja auringonpaiste houkutteli minut ulos. Viime viikon räntäsateista ja kurjista keleistä johtuen en saanut itseäni ulos kuin kerran! Siksi juokseminen tuntui varmaankin niin hyvältä tänään. Kuitenkin on tullut aika miettiä harrastusta talveksi, aah pikkukaupungin laaja valikoima! En pääse pidemmälle kuin uimahalli ja aerobic- tai kuntopyörätunnit. En ole koskaan harrastanut spinningiä, joten en oikein tiedä onko se mun juttu. Kunnonnoususta rohkaistuna voisin käydä sitäkin kokeilemassa, vaikka vain kertamaksulla ennen kuin tiedän millaista se on. Kaipaan kuitenkin jotain suhteellisen rasittavaa liikuntaa, koska muistaakseni aerobicin ja tanssin yhdistelmätunnit ovat olleet aika kevyitä. Vaihtoehtoisesti olen ehkä vetänyt ne fuskulla läpi :D. Tämän viikon projekti on uimahalli, jonne yritän kovasti hankkia kaveria mukaan saunaseuraksi vähintään.

Koulun osalta syksyn ensimmäinen periodi päättyi juuri. Tällä viikolla pitäisi kuumeisesti lukea tenttiin niinkin mielenkiintoisen kuivakkaa kirjaa kuin "Doing Business in Europe". Se on siis tasan niin mielenkiintoinen kirja, että edelliset kolme kertaa kun olen aloittanut tenttialueen kahlaamisen, olen nukahtanut muutaman sivun jälkeen kirja naamallani. That calls for a serious coffeetime tomorrow. Toinen loppusyksyn oppiaihe on kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät. Suosituksena kurssia varten on noin viisitoista eri kirjaa, joista erikseen vielä suositellaan kymmentä kirjaa. Minulla olisi tuossa hyllyssä kirjastosta lainattu YKSI kirja, jolla ajattelin pärjätä. Tapaamiskertoja olisi kahdeksan, mutta koska yksi kerta on peruttu sekä reissaan Saksaan ja Meksikoon niin pääsen ehkä neljälle tunnille, enkä edes tenttiin! Haha! Uusinnassa tavataan.

Miksi "happiness"?

Herään syksyiseen aamuun kello 05.25. Ulkona voisi yhtä hyvin olla pakkasta ja lunta maassa, sillä on niin pilkkopimeää, ettei mustuuden läpi näe muuta kuin katuvalot. Tänään ilma tarjoaa meille räntää, kylmyyttä ja tuulta. Silti olen onnellinen, tyytyväinen ja ainoa huoleni tällä hetkellä on kurniva mahani. Ymmärrän miksi pääni herää tähän aikaan, mutta mahani sietäisi vielä nukkua!

Onko olemassa sellaisia kausia tai peräti elämänjaksoja jolloin on onnellisempi kuin yleensä ihan vuodenaikojen aiheuttamasta fiiliksestä riippumatta? Välillä tuntuu, että taaksepäin katsottaessa sitä onkin useimmiten ollut paljon onnellisempi kuin on luullutkaan. Elämäni pyörii enemmän tai vähemmän sen ympärillä olenko mielestäni onnellinen nyt ja teenkö sellaisia asioita ja päätöksiä, jotka parantavat onnellisuustilannettani. On pakko myöntää, että en koe itseäni ihmiseksi, joka eläisi tässä hetkessä vaan ennemminkin ihmiseksi, jolla on päämäärä elää onnellisesti nyt ja tulevaisuudessa. Muutenkin päämäärät, tulevaisuus ja suunnitelmat ovat minulle tärkeitä. En kuitenkaan kiellä nauttivani nykyhetkestä ja hetkeen tarttumisesta - joskus vain tarvitsen aikaa pysähtyä niiden äärelle, sillä mieleni liitää jo tulevassa.

Syksyn itseopiskeluksi määrätään hetkessä elämistä! Tulevaisuuden suhteen mieleni on täynnä sanoja, jotka ennimmäkseen liittyvät matkustamiseen ja uuden kokemiseen. Lupuksen syntymäpäiväkakku, jonka aion leipoa, pörrää päässäni herkullisena mielikuvana jostakin upeasta luomuksesta (ja toteutus ei tule saavuttamaan tätä mielikuvaa :D). Syksyn matkat Saksa ja Meksiko, sitten jo saapuva joulu ja loma, loppuvuoden juhlat. Kevään työharjoittelu ja opinnäytetyö, koulun viimeiset punnistukset ja matka kohti työelämään palautumista. Ensi vuoden matkasuunnitelmat: Arabiemiraatit, Lontoo, Barcelona, Egypti, kaikki on vielä mahdollista!

Koen levottomuutta, sillä työharjoittelupaikkani sekä opinnäytetyöni aihe ja toimeksiantaja ovat vielä avoimia kysymysmerkkejä. Tietysti olen lämmitellyt vanhaa tuttua työpaikkaani uudelta osastolta, mutta tilanne siellä on epävakaa. Siitä huolimatta olen onnellinen! Syksyn rentouttava lepsu lukujärjestys rauhoittaa minua, mutta rahanhimossani kaipaan lisää työvuorja, joita ei vain ilmestu jatkuvasta kyttäämisestäni huolimatta, hahaaa!

On my way to boiled egg

Siinä se juuri ostettu hame on, mutta näkyy hieman huonosti! No sama se, tarkoitus oli vain kuvata hyvin keittiökeskeistä viikkoa. Maanantaina keittelin onnistuneesti pari litraa kasvissosekeittoa kukkakaalista ja parista perunasta sekä leipaisin kasan juustosarvia. Siellä on myöhemmin viikolla leivottu toinenkin juustosarvikasa, jonka vein ystäväni syntymäpäiväjuhlille tuhottavaksi. Nams. Eilen teimme rakkaan Lupukseni kanssa jättipizzan ja asunto tuoksuu vieläkin valkosipulille, mmmmm... Tänään minuun iski leipomisvimma, jota en vielä ole tyydyttänyt. Menin aamulla yhdeksältä inventaarioon ja päivästä oli tarkoitus saada muhkea 10 tunnin tuplapalkka, mutta kahden ja puolen tunnin kuluttua minut passitettiin toimettomana kotiin. Se siitä muhkeasta palkasta ja vuokrarahoista! Tämä masentava seikka saa minut janoamaan leipomisen tuomaa lämmintä tunnetta. Tai ruoanlaiton. Yleensä kuitenkin leivonnan :D.

Perjantaina maksoin lennot Saksaan! Siitä tuli taas lentokenttäolo ja innostunut odotus. Reissusta tulee mahtava, meidän saksalainen opettajamme on suunnitellut ohjelman, jossa on tällä hetkellä muutama yritysvierailu, jalkapallo-ottelu (jota aluksi vastustin!), panimokäynti (olutmaistiaisia nams), puistosomplailua ja vielä suunnittelematonta ohjelmaa museoista ja nähtävyyksistä. Alueella johon olemme menossa on myöskin Euroopan kulttuurikaupunki 2010, Rhurin alue, joten sieltäkin löytynee vaikka mitä jännittävää. Oma henkilökohtainen toiveeni oli eläintarha, mutta se ei saanut erityisen paljoa kannatusta... Ihmettelen toki miksei!

Miksi Suomessa myytävä fudge on niin kamalaa? Olen joskus irtokarkkihyllystä ostanut fudgea ja pettynyt kerta toisensa jälkeen. Tällä viikolla Porvoossa oli syysmarkkinat ja ostin sieltä brittifudgea pienen pussillisen. Muutamat maut olivat superherkkua, kuten minttusuklaa, kookossuklaa, after eight ja lakritsi. Kilohinnalla 29,90 ei kuitenkaan älyttömästi eri makuja raaskinut maistella. Muutama meni myös ihan ohi mieltymysten, kuten appelsiinicrisp, toffee ja piparminttu. Onneksi fudge ei olekaan jokapäiväiseen nautiskeluun tarkoitettu, koin valaistuksen luettuani wikipediasta hyvin makean kuvauksen, joka perustui sokeriin, voihin ja maitoon. Brittimyyjä oikaisikin nautintatapaa sen verran, että palasta ei siis haukkailla mielipuolisen kokoisia suullisia vaan veistellään veitsellä ohuita siivuja ja nautitaan niitä esimerkiksi teen äärellä.

Ajatuksissani pyörii lause, että elämää on tämän läppärin ulkopuolellakin ja vaikka näin sunnuntainakin! Sen kuitenkin katkaisee katse ulos: tuulta, harmaa taivas ja sisällekin hiipinyt kylmyys. Varmistun kuitenkin siitä, että elämää on täällä sisälläkin: lämmin kahvikuppi, vuoroin temmeltävät ja nukkuvat kissanuorukaiset sekä seurakseni saapunut Lupus.

Just a perfect day for a banana

Blogi itseensä keskittymiseksi - totally acceptable! Hei ja hyvää huomenta, istun tietokoneen ääressä olohuoneessa, jonne auringon säteet juuri kurottavat. Toinen kissani vetää hiljaisesti tuhisten sikeitä pienessä korissa, jossa se on nukkunut jo pennusta lähtien, ja toinen imeskelee kynsiään sohvan selkänojalla. Siitä pääsee hauska ääni. Aurinko heittää seinälle varjon katosta roikkuvasta kasvista, jonka olen saanut rakkaalta ystävältäni.



Eilinen Roman Schatzin luento sai minut janoamaan kulttuuria ja huumoria! No istuin siis eilen Helsinkiin matkaavaan bussiin kello 7.15. Laukkuni haisi valkosipulille eväsjuustosarvistani ja kahden kahvikupillisen jälkeen väsytti edelleen. Kampissa hain siis kahvia lisää ja suuntasimme luokkakaverin kanssa Uudenmaankadulle Pohjola-Norden seminaariin. Luento ja keskustelutehtävät ruotsiksi liittyivät kommunikoimiseen ja ihmisen suullisesti sekä fyysisesti lähetettyihin viesteihin. Käänsimme siis ruotsivaihteemme päällä ja hulluttelimme rentona pukuporukan joukossa! Lounasaikaan luento loppui ja käväisimme pikaisesti buffetin antimilla, jonka jälkeen jatkoimme matkaa opettajiemme kyydillä Haagaan. Siellä pienen naposteltavan (aaah kylmäsavulohta) jälkeen valuimme täpötäyteen auditorioon, jossa meille esiintyi Roman Schatz, Saksasta Suomeen 24 vuotta sitten muuttanut kirjailija, toimittaja ja ohjaaja. Hersyävän hauska esitys kulttuurieroista, suomalaisista ja saksalaisista sekä kulttuurin käsitteestä erikseenkin, piti mieleni fokusoituna koko kaksi- ja puolituntisen! Kirjoja ehdottomasti lukulistalle.

Bussitkin vihdoin kulkivat sinne perukoille pienen odottelun jälkeen ja keskustassa käväisin vähän vaatekaupoissa... VÄHÄN vain! Sen verran, että tänään Saksan osavaltioesitykseen heitän päälleni uuden hameen :). Ruohonjuuresta hain banaaneita ja hammastahnaa. Päätin, että Saksan matkalta tuon miljoonia hammastahnoja mukanani. Siis miljoonia halpoja saksalaisia ekologisia hammastahnoja.

Onneksi olin hinkannut hanakasti lattiat niin imurilla kuin luutullakin, sillä äiti tulikin kahville saman tien kun pääsin busalla kotiin. Äiti toi reilun kaupan kahvia ja oli tosi söpö. Puhuimme Saksasta ja äidin nuoruudesta Helsingissä, on välillä hassua tajuta, että vanhemmillakin on tosiaan ollut elämä ennen meitä. Siis oikea elävä, liikkuvainen, kiireinen ELÄMÄ. Totesimme, että täytyy muuttaa Helsinkiin. Sitten äiti tulee kanssani teatteriin.

Toivotan banaanikasta torstaita! Tunteeni tätä loppuviikkoa kohtaan ovat ristiriitaiset... Olen henkilö, joka säästää ruoan herkkupalan aina viimeiseksi. Tämän viikon kirsikka kuitenkin on 18 tuntia töitä. Huomenna suunta on synttärikalaaseihin Helsingissä ja voi juku, että siitä tulee hauskaa! Tiedossa esimerkiksi perinteistä kakun leivontaa yhdessä. Lauantaina käynnistyy työpyrähdys 14-22 ja sunnuntaina se jatkuu 8-18. Porkkanana tuplapalkka. Nyt heitän ylleni juoksupökät ja huudin sekä lentävät lenkkarit. Tänään testataan taas tarvitsenko pian mieltä ylentävän hikipannan. Kaunis aurinkoinen syksy, mutta kylmähän se on.