Twist it!

Elämä, tuo palasista rakentuva kehyksemme tähän maalliseen tallusteluumme, sisältää what if -elementtejä, wtf-käänteitä, oh shit -pyrähdyksiä ja YEAH twist it -yllätyksiä.

Kukapa ei tykkäis yllätyksistä? Olen tainnut aiemminkin pohtia omaa jäykkää suhtautumistani muutokseen ja sitä kautta yllätyksiin. Silloin totesin, että sen voi lisätä kehitä itseäsi -listan perukoille. Jospa se kuitenkin kutkuttais tuossa alitajunnan ja tajunnan laidalla, keikkuisi sieltä tajunnan ja havainnoinnin maailman puolelle reagointiin vaikuttaen. Keikutikeikuti.

Olen urautunut, eikä edes kevään aurinko sulata näitä pakkautuneen lumen ja jään muodostamia uria. Aika kyllä rikkoo - aikanaan. Rahaa ei virtoina kohise kohti tiliä, työpaikkaa ei mystisesti ilmesty nokan eteen ja polvi protestoi naisten kymppiin treenausta. Se kuus liikuntapäivää viikossa oli sittenkin liikaa, 6 x spinning ja 2 x juoksu. Junnaan myös asuntoasiassa, palo yhteiseen kotiin olis kova, mutta vielä täytyy odotella, sillä yksi niistä elämän kääntyvistä palasista on osoittanut option. Sellaisen asumamahdollisuuden, josta ei voi kieltäytyä! Toteutuminen riippuvainen kuitenkin jonkun muun elämän palasista. Opinnäytetyö kulkee myös iloisesti omissa urissaan, viikot ovat olleet hylkiväisiä ja oonkin mieluummin leiponut, siivonnut ja ottanut jopa nokoset (eilen äärimmäisen murtumisen hetkellä)! Viikonloppuina paine on laskenut, mutta seuraavaan semmaan on vielä aikaa, enkä siksi saa aikaiseksi tehokuuria. Nääsch, kuten työharjoitteluni ohjaaja lohduttavasti sanoo, jokainen lause vie kohti valmiimpaa työtä. Turha siis tuntea huonoa omaatuntoa näistä laiskemmista viikoista.

Sen lisäksi, että oon kulkenut tätä arkea (kuinka KUIVA sana) työharjoittelun, opinnäytetyön ja liikunnan välillä, olen myös ihaillut taidetta ystävän kanssa Kiasmassa ja Lupuksen kanssa Ateneumissa. Laskenut pulkkaa, käynyt muutamalla keikalla, ollut hierottavana ja saanut jälleen mitä mukavampia kihlajaislahjoja, yrittänyt nähdä ystäviä ja nukkunut niin pirun huonosti. Saatiin uudet petivaatteet ja pussilakanat lahjaksi, joten syy ei ole niissä! Kevät alkaa olla siinä vaiheessa, että stressaan tulevasta ja mähän olen aina ollut todella hyvä käsittelemään stressiä... noooot... Soritsu vaan risut ja männynkävyt, ei siihen muu auta kuin aurinkoinen juoksulenkki! Siinä ainakin toivottavasti vois joku käpy lentää! Lentäviä käpyjä lenkkipolulle vaaditaan!

Se väsymys tulee esiin myös harhailevina ajatuksina ja kyvyttömyytenä tuottaa järkevää tekstiä. Onnea sille, joka lukee opparin seuraavan version, jossa kerrotaan käpyjen lentämisestä kylmäkalusteiden ekologisessa ympäristössä!

To build an inner Zen Garden

Salmiakin ja lakritsin tuoksu kävellessä töihin ei aina tarkoita sitä, että päivästä tulee mainio. Toisaalta se saattaa pelastaa huonosti alkaneen aamun. Makeistehtaan naapurissa työskentely on kuitenkin eittämättä positiivinen asia.

Käsitteleekö sitä negatiivisia asioita entistä huonommin silloin kun elämä on täynnä niitä positiivisia asioita? Vai onko niistä keveämpi päästä yli positiivisten seikkojen tuella? Hukkuuko sitä onneen jo niin syvästi, että valittaa jopa veden mennessä nenään sukellellessa siellä onnen seassa? Voiko onneen turtua, vihaa opetella käsittelemään, ärsytyksen peittää ja yrittää jokaisesta vastoinkäynnistä oppia ennen ärähdystä.

Mä olen luokitellut itseni sammakkoihmisiin. Ne on niitä, joilta muutostilanteissa lipsahtaa suusta rupikonna. Jos oikein hillitsen itseäni, niin tiputtelen vain vauvasammakoita, sellaisia oikeastaan aika söpöjä kaksisenttisiä pikkusammakoita. Ne ovat jo inhimillisiä. Niiden esiintymisestä tietää, että on ihminen. Tässäkään kuten monessa muussakaan asiassa ei kannata olla täydellinen, ellei halua työntää ihmisiä kauemmas itsestään. Sammakkoihmisenä tunnen kuitenkin tarvetta kehittää itsehillintääni sammakoideni suhteen sekä kehittää sammakkojen muotoa kannustavammiksi, mutta kuitenkin pureviksi. Tavoitesammakko voisi siten olla sellainen kaksisenttinen vauvasammakko, jolla olisi älyttömän söpö pieni 5 millin kruunu. Sellaisia lipsauttelisin mielelläni.

Ihan kuin liikuntaharrastuksen alussa palautumisaika lyhenee vähitellen niin lyhenee ärsytyksestä palautuminenkin. Yhä nopeammin sitä käsittelee asian ja pyrkii jalostamaan siitä viestin, josta olisi hyötyä seuraavaa kertaa varten. Viestissä tärkeää on kuitenkin se, että suoraan sanoo olevansa pettynyt/ärsyyntynyt/tms, mutta pyrkii samalla kehittämään ja oppimaan tilanteesta seuraavaa kertaa varten. Elämä on kuitenkin yhtä arvaamaton kuin sammakonkutu: siitä ei aina tiedä montako sammakkoa lopulta syntyy. Kaikkeen ei siis voi varautua ja on tilanteita, joissa se rupisammakko hätäisen pidättelyn ja kiukun jälkeen purskahtaa ulos ystävineen. Vasta jälkeenpäin voi päästellä niitä kruunupäisiä pikkusammakoita.

Sammakkoihmisenä, joka haluaa antaa kommenttinsa, mielipiteensä ja yrittää vaikuttaa asioihin, voinkin vain toivoa, että sammakkoni hyväksytään ja ymmärretään. Mieluummin päästän sammakkoni ulos vapauteen, kuin pysyn hiljaa tai valitan hiljaisuudessa. Sammakko käteen!

Sen Zeniläisen puutarhan rakentaisin, jos
1. mulla olisi aikaa
2. jos tosiaan olisi aikaa myös viipotella sen haravan kanssa hiekassa
3. jos tosiaan osaisin istua paikoillani vain haravaa heilutellen rentoutumassa.

Noup, mä en ole sitä arjessa rentoutuvaa tyyppiä. Parasta on pieni kiire, vähän liian suuri työtaakka, hieman liian iso haaste, vähän turhan suuret vastukset, pikkasen liian kova pakkanen, se parhaaseen ja sen yli tähtääminen! Silloin tunnen olevani elossa ja hyödyllinen. Pullataikinaakin pitää tehdä aina kunnioitettava määrä kerrallaan. Ja on niitä kuvia siitä puutarhasta ihan kiva katsoa. Noin niinkuin hetken leikitellä ajatuksella.

Pieni valpas jyskytys silmän takana

Ei johdu aina piilolinssistä joka on kierähtänyt silmän väärälle puolelle. Tämän tapahtuessa en voi olla ajattelematta silmän outoa rakennetta. Tai että olisiko pitänyt ryhtyä optikoksi. Tai menisinkö laserleikkaukseen (johon en oikeasti halua koska näytän niin viisaalta silmälasit päässä - miksi riistää sitä itseltään?). Nyt jyskyttää. Väsymystä luulisin, en jaksa mennä lääkekaapille, koska en toisaalta osaa sanoa sattuuko.

Olen pääsemässä ratkaisun äärelle. Siis ratkaisun jatkosta, tulevaisuudesta. Sehän on tässä suunnilleen törröttänyt silmieni edessä (ja takana). Olenhan kaikki muutkin kesät viettänyt samassa jopissa, nykyisen työharjoittelufirmani tytäryhtiössä. Mikä olisi muuttunut niin, että mua ei taas kaivattaisi kesäksi lorv... siis työskentelemään ahkerasti aurinkoisina kesäpäivinä? Se on hyvä ratkaisu myös reissun kannalta, siihen suuntaan joustavuutta löytyy aina. Lisäksi palkka siellä on noussut joka kesä ja miksei sitä nostettaisi reippaasti ylös nyt kun olen valmistumassa? Olen myös varma, että saisin ujutettua juuri oppimaani työnkuvaani. Voisin myyntiassistentin nimikkeen sijasta tehdä vaikka markkinoinnin hommia ja toisella kädellä silmät kiinni kirjata tilauksia ja tiliöidä laskuja. Kuulostaa hyvältä. Jos tämä natsaa ja miksei natsaisi, niin näyttäisi siltä, että elämä elokuun loppuun asti olisi turvattu.

Olen viime päivinä miettinyt kovasti ihmisten persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä. Sitä, mikä on meissä jokaisessa juuri se oma juttu, se mistä toisen tunnistaa. Olen käynyt myös läpi sitä millaisia olemme joskus olleet ja minkälaisiksi siitä kehittyneet. Olemmeko löytäneet itsellemme entistä sopivamman ympäristön, jossa vapauttaa koko oma persoonansa valloilleen tai löydämmekö itsemme paikasta, joka tuntuu niin väärältä, että itseäänkin joutuu vääristämään. Ajattelin myös hiustenleikkuutani ja sitä kuinka katsoessani peiliin kampaajalla en mielestäni näyttänyt lainkaan erilaiselta, vaikka tukkani oli erilainen. Se tuntui hyvältä, sillä en haluaisikaan olla muunlainen. Samalla se yllätti. No, takaisin siihen yksilöllisyyteen. Mitä enemmän olemme kasvaneet, sitä enemmän olemme jokainen löytäneet sen oman juttumme. Musta on ihan mahtavaa nähdä miten ihanan erilaisia me kaikki ollaan ja hyväksytään toisemme sellaisena! Välillä kuitenkin mietityttää miten hyvin kukin on sen paikkansa ja juttunsa löytänyt vai onko se vääristynyt näkymä...

Mulla on tiedossa suht rela viikko. Pahin kiire on ohi ainakin toistaiseksi ja perjantaina voin jopa ottaa kannettavan töihin mukaan tehdäkseni opinnäytetyötä. Ensimmäinen seminaari on ensi viikolla, joten loppukiriä sitä kohden otan hurjalla vauhdilla ensi viikonloppuna! Opinnäytetyö - mikä ihana tekosyy luopua alkoholista viikoiksi. Juhlattomina viikonloppuina saa uskomattoman paljon aikaiseksi. Viikkooni kuuluu myös rutka annos spinningiä: ma, ti, to, la ja su. Pysyypä vireystasokin ylhäällä oppariviikonloppuna!

Some love to be shared

Näin ystävänpäivän aattona voin todeta "the city is awake, alive and well", kuten Dela kappaleessaan The City. Mun kohdalla se tarkoittaa sitä, että tän pienen kaupungin sunnuntaiaamu on aina erittäin hiljainen. Herätessäni kahdeksalta ulkona ei liikkunut ristin sielua (joka on yksi sanonnoista, joita usein ihmettelen, mutta kuitenkin mielelläni käytän). Itse olin hereillä kiitos päälleni kehräten kömpineen kissan, joka tunkee naamansa kiinni omaani ja kehrää sekä tassuttelee kunnes avaan silmäni ja silitän. Todellinen motiivi kehräämisen takana on kuitenkin se, että heräisin ja antaisin ruokaa.

Aloitin opinnäytetyön ilman katkeruutta, tein alustavan sisällyluettelon ja kirjoitin johdannon. Ensimmäiseen seminaariin on vielä muutama viikko, joten ehdin mainiosti saada aikaiseksi siihen pyydetyt osiot. Olo on loistava! Siihen vaaditaankin yleensä se, että saan aikaiseksi jotakin, jota olen jo pitkään yrittänyt saada. Tätä harmonista opparialoitusta tänä sunnuntaiaamuna ei olisi päässyt tapahtumaan, jos en eilen olisi imuroinnut ja pessyt lattioita, jotka auringonvalon valaisemana paljastavat pöly- ja kissankarvapallerot, riepotellut pillinpätkät, sohvan sisälmykset, eksyneet pähkinät... jne. Niitä tästä koneelta tuijottessani en varmasti olisi saanut sisällysluetteloa järjestykseen - to organise your environment helps you organise your insides.

Olen lähdössä spinningiin, sitten syömään päivällistä rakkaan Lupuksen perheen kanssa, jonka jälkeen saamme kotiimme kaksi kissavierasta ja ystäviä. Sunnuntai, sunnuntai, sunnuntai! Lempipäiväni täynnä mielipuuhiani!

Kiitän ihania ystäviäni läsnäolosta, ymmärtäväisyydestä, kärsivällisyydestä ja siitä, että ollaan kaikki rehellisesti sitä mitä ollaan!

UAE - United Arab Emirates

Viikon ihana reissu kamelimaahan teki terää! Nyt matkakuume porhaltaa entistä kuumemmin sisuksissa, tahtoisin jo nuuhkia Meksikon saasteista ilmaa tai palata takaisin Abu Dhabin Moskeijan matolle. Muista matkakohteista minua lämmittelee kovasti Barcelona, oi uuden suosikkivaatemerkkini Desigualin kotipaikka. Vanhat kunnon interrailajatuksetkin on herätetty, ettekä arvaakaan missä muodossa! Nimittäin häämatkana!

Viimeisenä yönä Dubaissa lähdimme taksiajelulle ensin yökerhoon ja sitten Jumeirah Beachille. Siellä kihlauduimme kello 01.00 23.1.2011. Olen onneni kukkuloilla ja siellä paistaa aurinko niin, että tekis mieli heittää uudet keltaiset feikkiraybanit silmille! Näin hurjat kahdeksan päivää kihloissa olleena olen tullut aina vain iloisemmaksi huomatessani miten iloisia läheisemme puolestamme ovat. Perjantaina juhlimmekin pienimuotoisesti kihlojamme, kuohuvalla ja hyvällä mielellä!

Alkuvuodesta tapahtuu muutenkin kovasti kaikkea, sillä olen jättänyt opinnäytetyöni aiheanalyysin, joka tarkoittaa siis sitä, että aloitan sen EHKÄ huomenna! Odotan edelleen hyväksyvää vastausta koulun nettisovellukseen ja huomenna on viimeinen hyväksymispäivä. Toivon, että analyysi on löytänyt tiensä kohteeseensa, sillä koulumme muutti vuodenvaihteessa uusiin tiloihin. Opinnäytetyön lisäksi tarvitsee handlata työharjoittelu loppuun, niin olenkin opiskelujen loppusuoralla.

Kevät keskittyy myös järkyttävään säästökuuriin! Harjoittelupalkasta ja opintotuesta pitäisi saada kasaan matkakassa Meksikoon. Lentorahat on koossa, mutta alkuperäinen matkakassa tuli onnellisesti SIJOITETTUA Arabeihin. Ei, se ei ollut tuhlausta. Lisäksi pian täytyy säästää myös häihin ja ennen kaikkea häämatkaan! Tietenkin myös välillä heinäkuu 2011 - kesäkuu 2012 olisi kiva tehdä edes pieni matka. Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää valoisalta, vaikkakin työn suhteen olen kevään jälkeen tyhjän päällä...

Vuodesta 2011

Tässä on nyt yli viikko yritetty herätä vuoden 2011 todellisuuteen. Tavoitteet vain siintävät mielessä, vaikka jotain konkreettistakin pitäisi jo tapahtua.

Tällä viikolla pitäisi päättää opinnäytetyön aihe ja jättää aiheanalyysi. Sitä myötä lähtee opinnäytetyö rullaamaan toivottavasti lujaa vauhtia, sillä harjoitteluakin on alle neljä kuukautta jäljellä ja esimerkiksi toukokuu voisi olla oiva aika valmistua. Tässä vain on nyt ihan muutamia epäkohtia... Kuten se, että ONT:n aihe puuttuu TYYSTIN ja se on kuitenkin siinä mielessä merkittävä jos aikoo päästä jatkamaan opintoja Aaltoon maisteritasolla.

Seuraava kysymys on mitä valmistumisen jälkeen? Toukokuusta eteenpäin voisi kiinnostaa jonkinlainen oman alan työpaikka. Työpaikka, jota ei haittaa muutaman viikon Meksikonreissu heti kesäkuun alussa. Työpaikka, josta voi lähteä opiskelemaan jos sattuu pääsemään maisterilinjalle vuonna 2012.

Mitä muuta vuonna 2011? Ehdottomasti muutto yhteen rakkaan Lupuksen kanssa. Vietämme nytkin jo lähes viikon kaikki päivät mun luona, hänen kämpillään en ole yötä edes joka viikko. Ei ole järkeä siinä. Ja pyh, todellinen syyhän on se, että haluan kasata oman pesän hänen kanssaan! Meidän näköisemme pesän.

Kevääksi on siis tiedossa kaikenlaista jännää. Syksy on vielä pimeää usvaa, mutta koitan puhaltaa sitä pois tieltä tasaisesti ajan kuluessa.