Mun aivoni janoavat räjähdystä!
Sen lisäksi mulla on nälkä, ärsyttää ja tietysti koen vääryyttä tapahtuneen, piru vie.
Ensin odotan kaksi kuukautta kärsivällisesti silloin tällöin muistuttaen olemassaolostani ja työharjoittelupaikan sekä opinnäytetyön kaipuustani. Sitten vihdoin minulle vastataan myöntävästi ja pyydetään töihin alle viikon varoitusajalla.... MIKÄ VITSI! Kuinka hemmetin epäselväksi on jäänyt, että opiskelen vielä ja olen jatkuvasti puhunut keväästä? Kuinka epäselväksi jäi, että aiheanalyysin jättö on 29.10 eli tämän viikon perjantaina KAHDEN päivän päästä??? Odotan toiselta osapuolelta samaa kärsivällisyyttä, kuin olen itse osoittanut. Miksi silti tuntuu litistetyltä ja ahdistetulta, hoputetulta ja kiristetyltä? Koska työnantaja on se päättävä, johtava, dominoiva osapuoli. Niin ja tietysti: se maksava osapuoli. Silti olen pettynyt, että minut asetetaan tällaiseen asetelmaan... Odotetutetaan ensin, eikä tehdä päätöksiä ja kiirehditään sitten paniikissa yksittäisen henkilön kustannuksella! Niin saamarin helppoa. KIEHUTTAA verta siihen malliin, että paistelen kohta sillä munan.
Nyt kuuntelen repeatilla Bob Marleyn Three Little Birdsiä ja nautin hetken olostani lohipastan jälkeen, jonka ihanista IHANIN Lupus valmisti minulle sillä aikaa kun kihisin olohuoneessa. Sitten teen listan ja alan purkamaan. Ei hätää... hengitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti