Lumipalloja

Lumipalloja ei ole Meksikossa. Emme ole mekään. Finnairin ja Madridin lakot jättivät rajalle, tartuimme seuraavaan vaihtoehtoon: hetkeen. Lauantaina taidenäyttelyihin, syömään, juomaan ja hotelliin yöksi. Sunnuntaina jättiaamiaisen (mmm hotelliaamupala...) jälkeen innokasta shoppailua, väsynyttä kikatusta, huonoja vitsejä matkan peruuntumisesta ja seuraavien matkojen suunnittelua. Koko aihe on onneksi ylikäsitelty niin hostimme, vanhempieni, ystävien ja työkavereiden kanssa, että se ei jaksa kiinnostaa enää. Elämä ei ole tiukkaan ladottu tiiliseinä, vaan enemmänkin epämääräinen tiilikasa, kyllä se matka sinne mahtuu. Kaikesta ikävästä seuraa myös jotain hyvää: matkan peruunnuttua palasin työharjoitteluun, joten kertyvät päivät voin käyttää vapaana ensi vuonna. Matkakohdekin väreilee jo mielessä ja enää odotetaan kutsua... kamelimaailmaan! (Tosin himoitsemani kameliratsastus ilmeni yllättävän kalliiksi, joten saatan tyytyä katselemaan kameleita...)

Muutamia vuosia sitten aloitin ensimmäisessä omassa asunnossani tradition itsenäisyyspäivän glögikokoontumisesta. Se kuitenkin katkesi myöhemmin, mutta palasi lämmöllä mieleeni kun mietin mitä kaikkea hauskaa näille peruuntuneille reissuilloille keksisi! Tähtitorttujen leivontaa, linnan juhlien arvostelua, lämpöä, kynttilöitä ja ystäviä! Saatiinkin runsaasti vieraita kestittäväksi ja kukin toi oman osansa kylmän asuntomme lämmittämiseen, huonelämpötila 16 c! Patterit on kyllä päällä, mutta ne lämmitävät ilmeisen huonosti. En mitään 24 astetta kaipaakaan vaan normaalia 19-20 astetta, se tuntuis jo inhimilliseltä!

Maanantaina Lupus teki riisipuuroa. En ole koskaan ollut erityisesti riisipuuron ystävä, mutta tämä vasta oli hyvää, niin mehevää ja pehmoista! Sitä jäi muutama kauhallinen jäljelle, joten eilen tehtiin sitten yhdessä lopusta karjalanpiirakoita. Niistä tuli niin hyviä, etten ehkä enää koskaan voi ostaa kaupasta valmiita, niitä ei voi verratakaan ihaniin uunituoreisiin ja rapeisiin omatekemiin piirakoihin. Sitä puuroa pitää siis opetella keittämään itsekin, että saan tehtailtua piirakoita toistekin... :D

Vieroitusoireita spinningistä. Eilen piti päästä viikon tauon jälkeen polkemaan 1 ½ tuntia, mutta tunti peruttiin. En huomannut peruutuspuhelua, koska shoppailin hieman innokkaasti apteekissa vitamiineja, kalkkia, piilolinssinestettä ja ekologista kasvorasvaa talveksi (joka piti tilata tukusta)... Tulen aina hulluksi apteekissa. Virtaa on kulutettavaksi, mutta tämän ja huomisen päivän suhteen näyttää huonolta. Tänään on nimittäin tiedossa vuoden ensimmäiset ja viimeiset opiskelijabileet! HAHAHA, kyllä se opiskelijan elämä on yhtä juhlaa, kävin enemmän opiskelijabileissä silloin kun en edes opiskellut. Tänään kuitenkin on juhliin vilkaisun aika ja torstaina varmaan voikin miettiä, että kannattiko. Ah ihanainen VAPAA torstai. Jollain tätä viikkoa piti keventää, kolmepäiväinen työviikko olis ihan jees.

Joulukuun ostoslistalla on päiväpeitto (rakkaat söpöt kisumisut ovat raadelleet nykyisen sisukset esille), lehtiroskis/paperiroskis, purnukoita keittiöön, valokuvia ja kehyksiä... Siis toisin sanoen sisustushimo iski, kun kotia ei päässytkään pakoon. Vauhditin joulutunnelmaan virittäytymistäni sinitarran ja vanhojen joulukorttien avulla. Osaan korteista kirjoitin pienen joulusanoman, Lupus ne jo luki :). Heitin hiljaiseloa viettäneeseen aaltomaljakkoon pienen valosarjan, pyyhin pölyt ja levitin asuntoon kynttilöitä. Nyt mulla on myös joulukalenteri, jonka luukuista tulee söpöjä tyyppejä joka päivä! Suklaalle EI - töissä on tullut ähky ja ällötys tuotelanseerauksesta ylijääneiden suklaiden takia... PUUH! Joulusiivoonkin liittyy hassu juttu siitä kuinka mattoja ulos viedessäni jätin avaimet ja kännykän kotiin. Siitä seurasikin seikkailu ulkona ballerinoissa, villatakissa ja ihme kyllä kaulaliinassa! Onpa lykky, että meillä on sisällä niin kylmä, että on käytettävä kaulaliinaa.

Veljeni kysyi viime viikolla kirjoitanko blogia. Vastasin iloisesti, että kyllä, kunnes hoksasin, että mun blogihan ei pyöri minkään sen kummoisemman teeman kuin oman itseni ympärillä. Veljeni sen sijaan on tunnettu vahvoista mielipiteistään, kriittisestä suhtautumisestaan, keskustelusta väittelytyyliin... Sanoisin, että hänellä on aikaa ajatella kriittisesti kaikkea. Musiikki, uskonto, filosofia, politiikka ja lainsäädäntö. Nämä kaikki ovat oivallisia keskustelunaiheita. Uskonnosta hän kirjoittaa blogiaan. Mietin miksi minä en keskustelevasti kirjoita jostakin isommasta teemasta? Erona on tietysti se mitä blogillaan haluaa. En kaipaa kirjoituksillani sen kummempaa huomiota ja blogini on suunnattu ystävilleni. En ole edes julkisesti jakanut linkkiä kuin yhdelle ystävälleni ja Lupukselle. Veljeni Leijonamielellä sen sijaan saattaa olla tavoite vaikuttaa asioihin kirjoituksellaan ja ennen kaikkea luoda keskustelua. Itse koen tämän äärimmäisen väsyttäväksi kun ajaudun tähän Leijonamielen kanssa, mutta pohjimmiltaanhan keskustelu ja kritisoiminen on vain hyvä asia. Syy lienee siinä, että pitelen käsissäni lankoja ja keskityn niiden ohjaamiseen. On opiskelu, työt, taloudenhoito, Lupus, ystävät, kissat ja liikunta. Veljeni oleskelee vapaaneuvoksena, eli on työtön, ei opiskele eikä liioin hoida talouttaan. Minulle riittää se keskustelu, jota käyn niin töiden kuin opiskelunkin osalta kehittävästi ja kriittisesti. Sen jälkeen vaihdan vapaalle, enkä jaksa väitellä. Silti tämä lyhyt juttutuokio (jossa veljeni selkeästi oli huomioinut uupumukseni eikä hakeutunut väittelyyn) sai minut miettimään teemoja, jotka minua kiinnostavat. Sehän on kuin uravalinta. Yritän tietoisesti vastustaa urasuunnittelua, kiinnostuksenkohteiden määrittelyä - siis minua itseäni? Kuka olen ja mikä minua kiinnostaa? Siinä vasta teema, joka ei vain kiinnosta.